Westerosin maailmaan on mahdollista sukeltaa taas jo tänään perjantaina 6. helmikuuta. HBO on nimittäin julkaissut tuoreen fantasiasarjansa A Knight of the Seven Kingdomsin neljännen jakson jo nyt HBO Max-suoratoistopalveluun normaalin maanantai-esityksen sijaan.
Taustalla aikaistettuun julkaisupäivään on sunnuntaina Yhdysvalloissa miteltävä amerikkalaisen jalkapallon suuri finaaliottelu, Super Bowl. Onkin tavanomaista, että kyseisenä sunnuntaina osa isoista sarjajulkaisuista siirtää aikatauluaan, sillä Super Bowl vetää puoleensa vuosittain jättimäisen katsojamäärän jättäen lähestulkoon kaiken muun jalkoihinsa.
Lue myös: A Knight of the Seven Kingdoms -sarjan kakkosjakson avaus sai katsojat pöyristymään
Viime syksynä HBO teki samanlaisen julkaisuaikaistuksen myös IT: Welcome to Derry -kauhusarjansa kohdalla. Tuolloin syynä oli perjantaille osunut halloween; kauhusisältöjen kulutus nousee kyseisenä päivänä huimasti, joten yhtiö tahtoi käyttää tilaisuuden hyödykseen.
A Knight of the Seven Kingdomsia esitetään Yhdysvalloissa sunnuntai-iltaisin, Suomeen se saapuu katseltavaksi maanantaiaamuisin. Game of Thrones -spin-offin viides jakso esitetään HBO Maxissa maanantaina 16. helmikuuta.
Lue myös: Sansa Starkin näyttelijä ei pysty katsomaan Game of Thronesia – ”En kestä edes tunnaria”
Katso alta virallinen vilkaisu A Knight of the Seven Kingdomsin neljänteen jaksoon.
