Kulttihetki: Ilmaiskatselussa groteski kauhuklassikko – kiellettiin mielenterveyttä vahingoittavana

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 65.

Julkaistu:

Fawesomen ilmaisvalikoimaan on lisätty vuoden 1974 kulttielokuva, jonka esittäminen kiellettiin Suomessa kokonaan.

Larry Cohenin ohjaama Se on elossa (It’s Alive) kertoo Frank ja Lenore Davisista, pariskunnasta, jonka elämä muuttuu järkyttäväksi tragediaksi. Heidän vastasyntynyt lapsensa osoittautuu poikkeuksellisen aggressiiviseksi olennoksi, joka tappaa ympärillään olevia. Kun kaupungissa tapahtuu sarja verilöylyjä, joutuvat vanhemmat pakenemaan viranomaisia. Mutta mitä he voivat tässä tilanteessa tehdä?

Se on elossa käyttää kerronnassaan kauhu- ja trillerielementtejä. Kokonaisuudessa on kuitenkin myös kieli poskella -asennetta, mikä tuo tasapainoa elokuvan groteskille lähtökohdalle. Suomessa Valtion elokuvatarkastamo ei kuitenkaan nähnyt tätä toista puolta. Lokakuussa 1975 tehdyssä tarkastuksessa elokuvan levitys kiellettiin kokonaan – edes K-18-ikärajaa ei siis heltynyt. Perusteluna oli:

”Elokuva on omiaan kauhua herättämällä vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti.”

Elokuvalautakunta teki kolme viikkoa myöhemmin saman päätöksen.

Vuonna 1984 Valtion elokuvatarkastamo katsoi elokuvan uudelleen. Tuomio oli kuitenkin jälleen sama: täyskielto (eli ikäraja KK), perusteena ”Elokuva on mielenterveyttä vaarantava.”

Ironisesti elokuvan ikäraja on Yhdysvalloissa PG (Parental Guidance Suggested). Tämä tarkoittaa, että elokuva sopii useimmille lapsille, mutta siinä voi olla joitakin kohtauksia, jotka eivät ole täysin sopivia nuoremmille katsojille ilman vanhempien harkintaa ja ohjausta.

Se on elossa julkaistiin alun perin hyvin pienimuotoisesti. Tuotannon aikana vaihtuneet studiopomot eivät olleet elokuvasta pahemmin kiinnostuneita eivätkä markkinoineet sitä juuri lainkaan. Kun johto myöhemmin vaihtui jälleen, Larry Cohen lähestyi uusia päättäjiä ja pyysi heitä katsomaan elokuvan. Tämä kannatti: elokuva julkaistiin uudelleen maaliskuussa 1977, ja uusi televisiomainos – ”There’s only one thing wrong with the Davis baby. It’s alive.” – teki tehtävänsä.

Tällä kertaa tämä noin puolella miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva otettiin vastaan melko hyvin, ja se tuotti lopulta hieman yli seitsemän miljoonaa dollaria.

Uusintajulkaisun jälkeen tämä John P. Ryanin ja Sharon Farrellin tähdittämä elokuva saavutti nopeasti kulttimaineen, joka on säilynyt näihin päiviin asti. Myös kriitikot ovat olleet sille myötämielisiä: Rotten Tomatoes -prosentti on 65.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Salainen suojelutehtävä muuttuu selviytymistaisteluksi – toimintatähden esikoisohjaus

Se on elossa on katsottavissa nyt ilmaiseksi Fawesomessa. 91 minuuttia kestävää suoratoistoa ei ole tekstitetty suomeksi.

Alla elokuvan juliste ja traileri.

YouTube video

Lähde: Elonet

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Tosi-tv-ohjelma, joka rikkoo kaikki rajat – kuolema suorassa lähetyksessä

Lue myös: Nyt suoratoistossa: 70–80-lukujen brutaaleja kannibaaliklassikoita kumartava moderni kauhushokki, jota Stephen King ylisti

Lue myös: Nyt suoratoistossa: Seitsemän toivetta toteutuu – hinta on kauhua ja kuolemaa