Tarkoituksellisen naurettavat camp-elokuvat jäävät harvoin mieleen aidosti hauskoina ja viihdyttävinä, sillä niiden huumori kääntyy helposti väkinäiseksi. Vuonna 1994 ilmestynyt Tammy and the T-Rex on kuitenkin ilahduttava poikkeus. Sen räikeä ylinäytteleminen, absurdi huumori ja kevyesti tieteiskauhun puolelle kurkottava asetelma tekevät siitä poikkeuksellisen nautittavan ja nauruhermoja tehokkaasti kutittelevan kulttiklassikon.
Tammy ja Michael ovat rakastunut nuoripari, jonka onnea varjostaa Tammyn katkera ex-poikaystävä Billy. Michaelin ja Billyn välille kärjistyvät yhteenotot johtavat lopulta traagiseen – ja täysin pähkähulluun – käänteeseen, kun Michael päätyy leijonan syömäksi. Eikä siinä vielä kaikki. Eksentrinen tohtori Wachenstein apureineen kaappaa Michaelin sairaalasta hämyiseen laboratorioonsa ja siirtää tämän aivot animatroniseen tyrannosaurukseen. Uudessa ruumiissaan Michael aloittaa kostoretken ja yrittää samalla pitää yhteyttä Tammyyn, jotta heidän rakkaustarinansa voisi jatkua edes jossain muodossa.
Tammy and the T-Rex kuuluu 1990-luvun oudoimpien camp-elokuvien joukkoon. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Stewart Raffill on kertonut elokuvan saaneen alkunsa yksinkertaisesta syystä: hänellä oli käytössään täysikokoinen mekaaninen T-Rex, jonka käsivarret, silmät ja pää liikkuivat. Käsikirjoitus syntyi viikossa, ja koko elokuva kuvattiin kahdessa viikossa syyskuussa 1993. Kuvauksissa Raffill kannusti jatkuvasti näyttelijöitä ja kuvausryhmää heittämään ideoita, mikä näkyy lopputuloksen villissä ja arvaamattomassa hengessä.
Pääosissa nähdään Denise Richards, vuonna 2013 vain 40-vuotiaana traagisesti kuollut Paul Walker, George Pilgrim ja Terry Kiser.
Elokuva kuvattiin alun perin raa’aksi R-ikärajan tuotokseksi, mutta se päätettiin lopulta julkaista huomattavasti pehmeämpänä PG-13-ikärajan teinielokuvana. Vuonna 2017 tapahtui kuitenkin ihme ja elokuvasta löydettiin sensuroimaton 35 mm -printti, joka kantoi alkuperäistä nimeä Tanny and the Teenage T-Rex.
Nyt voit katsoa tämän camp-klassikon sensuroimattoman version ilmaiseksi Fawesomessa ja Plexissä. Molemmat suoratoistopalvelut ilmoittavat, että kyseessä olisi PG-13-versio, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kumpaakaan suoratoistoa ei ole tekstitetty suomeksi.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa hilpeä 70-luvun jättihämähäkkikaaos – niin huono että se on hyvä!
Katso 91 minuuttia kestävä Tanny and the Teenage T-Rex täällä (Fawesome) tai täällä (Plex; mainoksineen noin 100 minuuttia). Elokuvaa ei ole koskaan julkaistu Suomessa tarkastettuna, joten sillä ei ole täkäläistä ikärajaa; camp-henkisyydestä johtuen tämä sensuroimaton versio – joka tunnetaan myös nimellä Tammy and the T-Rex – The Gore Cut – olisi todennäköisesti K-16.
Alla elokuvan juliste vuodelta 2019 (Vinegar Syndromen UHD/Blu-ray-julkaisu), traileri ja triviaa.
- Denise Richardsin hahmon nimi on kaikkien julkaisuversioiden alku- ja lopputeksteissä Tanny.
- Elokuvan voi katsoa kokonaisuudessaan vuonna 2022 julkaistussa videopelissä High on Life.
- Jotta noin miljoonan dollarin budjetti riittäisi kattamaan koko tuotannon, kaikki kuvauspaikat olivat 25 minuutin säteellä ohjaajan talosta.
- Tuotannon aikana syttyi suuri tulipalo, joka tuhosi paljon rekvisiittaa. Joissakin kohtauksissa voi havaita taustalla savua.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa 70-luvun camp-klassikko – hyytelöhirmu kauhistuttaa pikkukaupunkia
Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Karmivia joulutarinoita aikuisille
