Pitkän linjan suomalainen elokuvatuotantoyhtiö Matila Röhr Productions on jättänyt konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen. Yhtiön toimitusjohtaja Marko Röhrin mukaan taustalla ovat pitkittyneet taloudelliset vaikeudet ja elokuva-alan rakenteelliset muutokset.
Marko Röhr kertoo, että yhtiö pyrki jatkamaan toimintaansa viimeiseen asti, mutta keinot eivät lopulta riittäneet. Seuraavaksi Matila Röhr Productions siirtyy konkurssimenettelyyn. Asiasta kertovat Yle ja Helsingin Sanomat.
”Kun kulut on suuremmat kuin tuotot, toiminta ei voi jatkua”, Röhr kommentoi tilannetta Helsingin Sanomille.
Yhtiön tiedotteen mukaan elokuvien myynti ja levitys ovat kohdanneet merkittäviä haasteita viime vuosina. Elokuvateatterikentän muutokset sekä kotimaisen ja kansainvälisen elokuvamarkkinan heikentyminen ovat vaikuttaneet yhtiön taloudelliseen tulokseen.
Lue myös: Suomen kansa katsoo Solar Filmsin elokuvia, ja Markus Selin tietää, mistä se johtuu
Matila Röhr Productions perustettiin vuonna 1990, ja se on ollut keskeinen toimija suomalaisessa elokuvassa yli kolmen vuosikymmenen ajan. Yhtiön tuotantoon kuuluu lukuisia tunnettuja ja palkittuja elokuvia, kuten Rukajärven tie, Ikitie, Äideistä parhain, Lupaus, Ei koskaan yksin sekä useita Rölli-elokuvia. Lisäksi yhtiö on tuottanut suositut luontodokumentit Metsän tarina, Järven tarina ja Tunturin tarina sekä televisiosarjat Kaikki synnit, Paratiisi ja Rauhantekijä.
Yhtiön tiedotteessa muistutetaan kotimaisen yleisön merkityksestä suomalaiselle elokuvalle. ”Suomalaisen elokuvan elinvoima perustuu pitkälti kotimaiseen yleisöön, minkä vuoksi elokuvateattereissa käyminen ja kotimaisen elokuvan katsominen on alan jatkuvuuden kannalta keskeistä”, tiedotteessa todetaan.
Helsingin Sanomien mukaan Röhr ei halunnut kommentoida konkurssia enempää.