”Kyseessä on ilmiömäinen näyttelijä” – Jack Osbourne tietää jo, kuka esittää Ozzya tulevassa elokuvassa

Aihepiiri on ainakin sellainen, että saletisti on värikäs leffa tulossa!

Julkaistu:

Viime vuonna kuolleen Ozzy Osbournen poika Jack vieraili hiljattain SiriusXM-kanavan Influenced-ohjelmassa kertomassa hieman suunnitellusta Ozzy-elokuvasta. Tästä projektista on huhuttu jo jonkun aikaa, mutta tarkempia yksityiskohtia siitä ei ole kuulunut. Jack sanoo nyt, että leffa on työn alla – ja itse asiassa se on ollut jo jonkun aikaa.

Elokuva kertoo Ozzy ja Sharon Osbournen tarinan, ja tässä liitossa riittikin käänteitä vaikka kokonaiseen tv-sarjaan. Jack on ollut tiiviisti mukana projektin kehittämisessä.

”Se on näytelty elokuva, ja olemme työstäneet sitä Sonyn kanssa jo suunnilleen kuuden vuoden ajan”, Jack Osbourne sanoo ja jatkaa:

”Olemme jo päättäneet, kuka esittää Ozzya. En voi kertoa siitä mitään vielä julkisesti, mutta kyseessä on ilmiömäinen, siis ilmiömäinen näyttelijä. Projektiin on jo kiinnitetty ohjaaja, ja työstämme paraikaa käsikirjoitusta uusiksi.”

Jack kertoo, Ozzy itse suhtautui elokuvaan ozzymaisen rennosti. Rock-ikoni ei aiheesta liiemmin stressannut.

”Pidin häntä projektista ajan tasalla. Saatoin kertoa, että olemme tavanneet tämän ja tämän tyypin ja elokuva todella toteutuu. Hän vain totesi, että ihan sama, kerro vain minulle milloin se on valmis niin voin mennä katsomaan sen.”