Rio, Longworth ja Doc ovat lainsuojattomia, jotka tekevät pankkiryöstön ja juhlivat onnistumistaan meksikolaisessa cantinassa, kun ratsupoliisit saapuvat paikalle keskeyttämään ilonpidon. Doc saa surmansa, mutta Rio ja Longworth onnistuvat pakenemaan. Longworth päättää kuitenkin pettää partnerinsa ja jättää Rion lainvalvojien käsiin.
Viiden vankilavuoden jälkeen Rio onnistuu pakenemaan ja lähtee hakemaan kostoa. Tilanne kuitenkin mutkistuu, kun hän rakastuu nyt kunniakkaana sheriffinä tunnetun Longworthin tytärpuoleen.
Vihan riivaama (One-Eyed Jacks, 1961) on klassista westerniä ja melodramatiikkaa yhdistelevä länkkäri, joka on monella tapaa erityinen elokuva. Se on Marlon Brandon ainoa ohjaustyö ja yksi hänen tunnetuimmista rooleistaan 1960-luvulla.
Elokuvan alkuperäiseksi ohjaajaksi oli valittu Stanley Kubrick, joka kuitenkin jätti projektin kahta viikkoa ennen kuvausten alkamista. Tämän jälkeen ohjaajan paikkaa tarjottiin myös toiselle päänäyttelijälle, Karl Maldenille, mutta hän kieltäytyi. Niinpä Brando ilmoittautui ottavansa pestin vastaan.
Tästä alkoivat pahasti budjetin ja aikataulun ylittäneet kuvaukset. Niiden jälkeen Brando leikkasi elokuvaa uupumukseen asti ja jätti sen, kun mittaa oli kertynyt 4 tuntia ja 40 minuuttia. Studio otti tilanteen haltuun ja useat ohjaajat leikkasivat elokuvan lopulta 2 tuntia ja 21 minuuttia kestävään muotoonsa.
Kun elokuva julkaistiin, se sai ristiriitaisen vastaanoton. Osa kriitikoista arvosti sen visuaalisuutta ja syvyyttä, mutta osa piti sitä liian pitkänä ja hajanaisena. Sittemmin elokuva on noussut kulttimaineeseen ja sitä pidetään yhtenä 1960-luvun merkittävimmistä westerneistä.
Tämä elokuva ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan, mutta sen voi katsoa ilmaiseksi Fawesomessa ja Plexissä. Suoratoistoja ei ole tekstitetty suomeksi.
Katso Vihan riivaama täällä (Fawesome) tai täällä (Plex). Elokuvan ikäraja on K-16.
Alla elokuvan juliste ja lähes viisiminuuttinen traileri.

TRIVIA: Huhujen mukaan Marlon Brando vaati saavansa juoda alkoholia kuvatakseen kohtauksen, jossa hänen piti näytellä humalaista. Hän kuitenkin joi itsensä liian humalaan voidakseen näytellä tai ohjata, ja vaati siksi toistamaan kohtauksen seuraavana päivänä. Tälläkin kertaa hän joi itsensä liian humalaan ohjatakseen tai näytelläkseen.