Lisää mahtavuutta! – Toinen traileri ensi vuoden varmasta hittielokuvasta

4.11.2013 17:53

Palikkalelujen yllättävän hauskalta näyttävästä koko illan elokuvasta on julkaistu toinen traileri.

LEGO-elokuva saa Suomen ensi-iltansa 14. helmikuuta 2014. Elokuvan ensimmäinen traileri muutti epäilyt aiheen toimivuudesta malttamattomaksi odotukseksi, joten kakkostraileri pääsee jo valmiiksi avatulle laitumelle.

Alta löytyvä pätkä ei yllä ensimmäisen vedon hauskuusasteille, mutta tarjoilee uutta kuvamateriaalia elokuvan keskeisistä hahmoista ja ääninäyttelijöistä. Ensimmäisessä trailerissa keskushenkilö Emmettiltä (Chris Pratt) huomion vienyt kärttyisä Batman (Will Arnett) sai ennen toista traileria oman estradinsa ihastuttaa yleisöä, joten nyt huomiota riittää myös esimerkiksi Liam Neesonin pahalle kytälle ja Morgan Freemanin viisaalle taikurille.

YouTube video

(Episodi/JSV)