Lone Rangerin eli Yksinäisen ratsastajan hahmosta kertovasta elokuvasta alkoi kuulua uutisia tammikuussa 2007. Variety-lehti kertoi tuolloin, että Weinsteinin tuottajaveljesten yhtiö halusi ostaa Lone Ranger -hahmon elokuvaoikeudet.
The Weinstein Companyn ja oikeudet omistavan Classic Media -yhtiön kanssa ei kuitenkaan syntynyt sopimusta, ja elokuvan optio menikin mediayhtiölle nimeltä Entertainment Rights. Jo saman vuoden toukokuussa kuvaan astui mukaan tuottajamoguli Jerry Bruckheimer, joka ryhtyi Entertainment Rights -yhtiön myötävaikutuksella suunnittelemaan elokuvaa Disney-studion kanssa.
Käsikirjoittajiksi palkattiin Ted Elliott ja Terry Rossio, jotka olivat Bruckheimerille tuttuja tekijöitä. Kaksikko vastasi myös Bruckheimerin tuottamien Pirates of the Caribbean -elokuvien käsikirjoituksista.
Vuoden 2008 syksyllä Disney ilmoitti, että Johnny Depp näyttelee elokuvassa Yksinäisen ratsastajan aisaparia Tontoa. Ohjaajaa ei kuitenkaan vielä ollut palkattu. Sellainen löytyi vuonna 2009. Elokuvasta Neljät häät ja yhdet hautajaiset tunnettu brittiohjaaja Mike Newell oli ohjannut lähinnä draamoja ja komedioita, mutta hänellä oli myös kokemusta suurista tuotannoista. Lisäksi hän oli tehnyt Deppin kanssa elokuvan Donnie Brasco. Newell oli ohjannut Harry Potter -elokuvan Liekehtivä pikari, ja hän oli tuolloin ohjaamassa Bruckheimerille ison budjetin tuotantoa Prince of Persia: The Sands of Time. Videopeliin perustuva fantasiaelokuva oli kuitenkin vielä Newellillä kesken, ja Depp oli kiinni neljännen Pirates-elokuvan kuvauksissa.
Syksyllä 2010 ohjaajaksi palkattiin Newellin sijaan kolme ensimmäistä Pirates of the Caribbean -elokuvaa ohjannut Gore Verbinski, joka itse asiassa oli ehdottanut Deppille Tonton roolia jo toisen Pirate-elokuvan aikoihin. Newell vaihtui Verbinskiin todennäköisesti siksi, että Prince of Persia sai huonon vastaanoton ja keräsi vain kohtalaiset lipputulot.
Lone Rangerin roolia soviteltiin huhuissa Ryan Goslingille, mutta osan sai Armie Hammer, joka oli tehnyt hienon kaksoisroolin David Fincherin elokuvassa The Social Network.
Depp oli siirtynyt siinä vaiheessa tekemään Tim Burtonin elokuvaa Dark Shadows, jonka kuvaukset piti ensin saattaa päätökseen.
Kolmas käsikirjoittajakin oli palkattu Elliotin ja Rossion lisäksi. Justin Haythe (Revolutionary Road) oli tehnyt uuden käsikirjoitusversion, ja samalla tekstistä oli poistettu yliluonnollisia sävyjä.
Keväällä 2011 kaikki oli valmista kuvauksia varten, mutta sitten tuli uutispommi. Disney ilmoitti keskeyttävänsä The Lone Ranger -elokuvan tuotannon kokonaan. Elokuvan budjetti oli paisunut jo yli 250 miljoonan dollariin, joten studio alkoi pitää sitä liian isona riskinä. Disneyn ilmoitus tuli vähän sen jälkeen, kun toinen kallis lännenelokuva Cowboys & Aliens oli tullut teattereihin ja saanut toivottua vähemmän lipputuloja.
”Deppin ja Verbinskin Lone Ranger” peruttu, kerrottiin Episodinkin verkkosivuilla. Projekti näytti jo haudatulta, mutta Bruckheimer luotti Lone Rangeriin eikä pitänyt haittana sitä, että kyseessä oli lännenelokuva.
– Merirosvoelokuvat eivät olleet menestyneet vuosiin. Sitten me teimme Pirates of the Caribbeanin, joka menestyi erinomaisesti, Bruckheimer kertoi Hollywood Reporterille.
– Jos mukana on kiinnostavia henkilöhahmoja, vetävä juoni ja elokuva on ohjattu ja kirjoitettu hyvin, niin ihmiset varmasti lähtevät katsomaan, hän uskoi.
Projekti saatiin melko pian uudelleen käyntiin, mutta budjettia oli tiukennettava. Sopimusneuvottelujen ja leikkausten jälkeen hintalappu saatiin säädettyä noin 215 miljoonan dollarin tasolle, mikä on silti järjettömän iso budjetti. Ensi-iltapäivämäärä siirtyi joulukuulta 2012 toukokuulle 2013. Sekin osoittautui tosin liian optimistiseksi, sillä ensi-ilta siirrettiin lopulta Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän viikonlopulle heinäkuun alkuun.
Teksti Jussi Huhtala
Lone Ranger tulee ensi-iltaan 3. heinäkuuta. Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 6/2013.