Jonah Hillin ohjaamassa Outcome-elokuvassa nähdään harvinainen tilanne, kun Keanu Reeves näyttelee samassa kohtauksessa ohjaajalegenda Martin Scorsesen kanssa
Reeves kuvaili tilannetta ”surrealistiseksi”.
”Kaikki tuntevat hänen uransa ja lahjakkuutensa. Se oli erityinen päivä. En voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella, että tällaista tapahtuisi. Se tuntui surrealistiselta”, Reeves sanoi.
Hän vertasi dynamiikkaa isä-poika-asetelmaan ja kertoi, miltä yhteisen kohtauksen kuvaaminen tuntui.
”Hänen hahmonsa muistutti ihmistä, jolta sain paljon tukea, kun olin nuori. Kaikki muu hävisi ympäriltä, kun teimme kohtausta. Se oli kaunista ja maagista”, Reeves kertoi.
Lue myös: Scorsese työstää parhaillaan uutta mafialeffaa – tällainen se on
Elokuvassa Reevesin hahmo joutuu kiristyksen kohteeksi, kun vanha video putkahtaa esiin. Scorsese esittää Reevesin hahmon entistä agenttia, jonka hän kohtaa uudelleen aikuisena.
Ohjaajana tunnettu Scorsese (Taksikuski, Mafiaveljet) on harvinainen näky valkokankaalla. Näyttelijänä hänet on aiemmin nähty käytännössä vain äänirooleissa ja pienissä cameo-rooleissa.
Myös Outcome-elokuvan rooli on pieni.
Lähde: Collider
