Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ (2004) on noussut Neflixin maailmanlaajuiselle top 10 -listalle.
Elokuva on päässyt suoratoistopalvelun kärkikymppiin yli 20 maassa, kuten Brasiliassa, Kanadassa, Meksikossa ja Espanjassa, erityisesti katolisten yleisöjen parissa.
Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kertova elokuva jakoi tunteita 22 vuotta sitten ja tekee sitä yhä.
Raamatuntulkinnallisten asioiden lisäksi elokuvaa on kritisoitu väkivallan laadusta ja määrästä. Yleinen kuvaus kriitikoiden arvosteluissa oli: ”kahden tunnin verilöyly”.
Arameankielinen elokuva tuotti teattereissa hämmentävän hyvin. Noin 30 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva keräsi teattereissa 610 miljoonaa (nykyrahassa noin miljardi) dollaria.
Pääsiäisajankohdan lisäksi The Passion of the Christ on saanut huomiota tulevan jatko-osan takia.
The Resurrection of the Christ ilmestyy kahdessa osassa, näillä näkymin 26.3.2027 ja 6.5.2027.
Uudessa elokuvassa Jeesusta näyttelee suomalainen Jaakko Ohtonen.
Ohjaajana toimii jälleen Gibson. Hän on saanut kerättyä jatko-osaa varten noin 200 miljoonan rahoituksen.
Lähde: ScreenRant