Michael Fassbender uuden Robocopin pääosaan?

27.9.2011 16:27

Ohjaaja José Padilha myöntää, että näyttelijä Michael Fassbender, joka tunnetaan erityisesti roolistaan viime kesäisen X-men: First Classin Magnetona,  on vahva ehdokas esittämään pääosaa Padilhan työstämässä Robocopin uusioversiossa. Ohjaaja kuitenkin haluaa painottaa, ettei uuden elokuvan näyttelijälistaa ole vielä lyöty ollenkaan lukkoon ja että hän ei ole edes vielä keskustellut Fassbenderin kanssa roolista.

Ennen vuoden 2013 julkaisuun kaavailtua Robocopia Fassbenderillä on joka tapauksessa useita eri rooleja työn alla, hän mm. näyttelee ensi talvena draamassa A Dangerous Method sekä ensi vuonna Ridley Scottin uudessa scifielokuvassa Prometheus.

Lähde: IGN Movies

[muuta linkki=”http://www.episodi.fi/robocop-uusintaversio-kasikirjoitusvaiheessa-12060/” teksti=”RoboCop -uusintaversio käsikirjoitusvaiheessa”]