Uusi suunnitelma Michael-elokuvan lopusta ja toisesta osasta on paljastettu.
Elokuvan piti alunperin piti ilmestyä 18.5.2025, mutta se viivästyi. Toukokuussa ilmoitettiin, elokuva jaetaan kahtia ja luvassa on lisäkuvauksia. Nyt tiedotettiin, että elokuvan ensimmäisen osan on määrä saapua ensi-iltaan 24.4.2026.
Lue myös: Tässä syy Michael Jackson -elokuvan viivästykselle – Yhdestä elokuvasta tuleekin kaksi
Samalla paljastui, mistä viivästykset ja kahteen osaan pilkkominen johtuivat.
Antoine Fuquan ohjaama elokuvan tiimoilta on käyty oikeutta, koska Michael Jacksonin elämäntarinan synkempien vaiheiden, kuten pedofiliasyytösten käsitteleminen haluttiin siivota elokuvasta pois.
Nyt Tuottaja Graham King kertoi, että näitä asioita ei käsitellä ensimmäisessä elokuvassa, vaan mahdollisesti toisessa. Toisen elokuvan julkaisu on kuitenkin tällä hetkellä epävarmaa.
Oikeustoimien takana ei tiettävästi ollut Jacksonin perikunta, vaan eräs Jacksonia pedofiliasta syyttäneistä pojista. Elokuvan kerrottiin puolustavan Jacksonin syyttömyyttä ja se olisi alkanut ja päättynyt vuoden 1993 Jordan Chandlerin syytökseen. Chandlerin perhe oli kuitenkin jo aiemmin tehnyt sopimuksen Jacksonin kanssa, joka kielsi oikeustapauksen dramatisoinnin.
Jacksonia elokuvassa näyttelee hänen veljenpoikansa, Jaafar Jackson. Muita pääosan näyttelijöitä ovat Miles Teller, Colman Domingo, Kat Graham, Laura Harrier ja Nia Long.
Lähde: Screen Rant
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.