Mikäli sellainen yhtye kuin Iron Maiden kiinnostaa, kannattaa pitää keväällä elokuvateattereita silmällä

Brittiläisen metallimusiikin ystäville on tiedossa toukokuussa kiinnostavaa nähtävää. Javier Bardem mukana!

Julkaistu:

Brittiläinen metalliyhtye Iron Maiden nauttii Suomessa vankkumatonta kannatusta: orkesteri on soittanut maassamme pelkästään vuoden 2010 jälkeen kymmenen keikkaa, ja yhtye on nähty kerta toisensa jälkeen joko suuren tapahtuma-areenan tai stadionin lavalla. Justiinsa viime kesänä bändi esiintyi Helsingin Olympiastadionilla. Yhtä jos toistakin lukijaa siis kiinnostanee sellainen tieto, että bändistä julkaistaan keväällä dokumenttielokuva, joka on tarkoitus tuoda julki oikein elokuvateatterien valkokankailla.

7. toukokuuta ilmestyvä dokkari Iron Maiden: Burning Ambition lupaa käydä läpi yhtyeen viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran. Dokumentin on ohjannut Malcolm Venville, joka on aiemmin muun muassa tehnyt televisioon minisarjoja Winston Churchillista, Theodore Rooseveltista ja Abraham Lincolnista. Tuottajana toimii Dominic Freeman, joka on työskennellyt vastaavissa merkeissä James Bluntin, The Curen ja Depeche Moden kanssa. Haastateltavina vierailevat muun muassa tähtinäyttelijä Javier Bardem, Metallican rumpali Lars Ulrich sekä hiphop-yhtye Public Enemyn räppäri Chuck D.

Iron Maidenin mukaan elokuvan tekijäryhmä on päässyt ”ennennäkemättömän laajasti” tutkimaan bändin arkistoja leffaa tehdessään. Teoksen virallisen promojulisteen voi katsoa alempaa Maidenin alkuperäisen viestin yhteydestä. Suomen kamaralla järjestettävistä esityksistä ei ole vielä kummempaa tietoa, mutta leffan liput tulevat myyntiin 18. maaliskuuta. Siihen mennessä on varmaan tullut jo enemmän informaatiota julki.