Kotimaiset elokuvat ovat viikonlopun jälkeen keränneet tämän vuoden aikana jo yli miljoona elokuvissakävijää. Ennätysvuonna 2012 miljoonan katsojan raja ylittyi vasta huhtikuussa, joten kotimaiset kävijämäärät ovat kasvaneet noin 10 % edellisvuoden saman ajan jaksoon verrattuna. Kaiken kaikkiaan elokuvissakäyntejä on tämän vuoden aikana kertynyt noin 2,35 miljoonaa eli kotimaisten elokuvien osuus on peräti 40 prosenttia.
Vuoden katsotuin elokuva on tällä hetkellä Johanna Vuoksenmaan komedia 21 tapaa pilata avioliitto, joka on kerännyt jo yli 270 000 katsojaa. Toiseksi katsotuin ja ulkomaisista tuotannoista eniten katsojia kerännyt on Hobitti – Odottamaton matka. Sen on nähnyt tänä vuonna 190 000 katsojaa. Viime vuoden katsojat mukaan lukien Hobitilla on nyt 440 000 katsojaa.
Kolmantena katsojalistalla on jälleen kotimainen tuotanto Rölli ja kultainen avain (181 000 katsojaa). Neljänneksi katsotuin elokuva on niin ikään kotimainen. Vuonna 85 on saanut tähän mennessä 160 000 katsojaa.
Kuva elokuvasta 21 tapaa pilata avioliitto.
Lähde: Elokuvasäätiö
(Episodi/JH)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.