Paramount ja Showtime ovat päättäneet tehdä hyvin harvinaisen liikkeen ja perua tuoreen Dexter: Original Sin -sarjansa, vaikka studiot tilasivat sille virallisesti jatkoa jo useita kuukausia sitten.
Dexter: Original Sin käynnisti ensimmäisen tuotantokautensa esityksen Suomessa joulukuussa 2024 SkyShowtime-suoratoistopalvelun kanssa. Sarjan toiselle tuotantokaudelle näytettiin vihreää valoa huhtikuussa 2025 ykköskauden pyörittyä loppuun helmikuun puoleen väliin mennessä.
Lue myös: Severance-tähti oli lopettaa uransa – Dexter tuli takavasemmalta ja vei unelmaroolin nenän edestä
Lue myös: Michael C. Hall kertoi miltä tuntui palata sarjamurhaaja Dexteriksi – ”En ole hullu”
Lähteiden mukaan sarjan kakkoskautta ei uusimisen jälkeen lähdetty aktiivisesti kehittelemään eteenpäin eikä tuotannon päivämääristä tehty oleellisia päätöksiä. Lopulta kakkoskaudesta päätettiin aiemmasta tiedotuksesta huolimatta luopua kokonaan.
Esiosatarina sijoittuu vuoteen 1991, 15 vuotta ennen alkuperäissarjan tapahtumia, jolloin franchisen nimikkohahmo Dexter Morganin (Patrick Gibson) sarjamurhaajan taival lähti käyntiin.
Syyskuussa SkyShowtimessa käynnistyy jälleen uusi Dexter-sarja, Dexter: Resurrection, joka jatkaa Dexter: New Blood -spin-offin tarinaa eteenpäin.
Lue myös: Uusi Dexter-sarja sai kovan näyttelijälisäyksen: Uma Thurman mukaan sarjamurhaajamenoon!
Katso alta Dexter: Original Sin -sarjan virallinen traileri.
Lähde: Variety