Ilmeisesti Kolmen ystävän tekeminen on ollut raskas urakka Sara Forestierin omatunnolle, ja hän on vihdoin valmis pistämään ohjaaja Emmanuel Mouret’n tilille siitä.
– Kaikki on niin täysin moraalitonta. Minun ei olisi ikinä pitänyt tehdä tätä elokuvaa. Huijasit minua ystävällisyydelläsi, ranskalaisnäyttelijätär jatkaa.
Elokuvassa ystävättäret Joan (India Hair), Alice (Camille Cottin) ja Rebecca (Forestier) ovat toistensa tuki ja turva – ainakin teoriassa. Joanin sydän on murtunut hänen menetettyään kumppaninsa, vaikka olikin todennut tälle olevansa lähdössä suhteesta. Alicen avioliitto on jäähtynyt ja hän harkitsee sen ulkopuolista suhdetta. Hän on kuitenkin hieman myöhässä: hänen aviomiehensä makaa jo Rebeccan kanssa. Tähän asti kaikki kuulostaa kovasti Woody Allenin Hannah ja sisaret -elokuvalta.
– Kaikesta huolimatta heidän välillään ei ole minkäänlaista kaunaa. Vaikka he osallistuvat erilaisiin petoksiin, se ei koskaan ole pahansuopaa. Mikä on outoa, Forestier jatkaa ja on oikeassa.
– Se on eräänlainen matka – jolla yksi heistä makaa toisen aviomiehen kanssa. Mutta heitä ei tuomita, vaikka voisimmekin kyseenalaistaa heidän rehellisyyttään, Camille Cottin pohtii lisää.
Lue myös: He istuvat Cannesin elokuvajuhlien raadissa tänä vuonna – Nimekäs joukko
– Luulen, että jossain vaiheessa elokuvan nimi olikin ”Rehellinen nainen”. Mitä rehellisyys tarkoittaa? Miksi valehtelemme. Ja mihin asti tällä asteikolla voimme rakastaa ystävää ja silti maata hänen miehensä kanssa? Aivan kuin he olisivat tavanomaisten moraalikoodien ulkopuolella.
Säännöt ja niiden rikkojat
Mouret’n mukaan juuri silloin ”elokuvasta tulee mielenkiintoista”.
– Mielenkiintoisuus syntyy, kun mukana on ristiriitaisuuksia, eikä enää voi sanoa mikä on hyvää ja pahaa, oikein tai väärin. He yrittävät toimia oikein. He eivät onnistu siinä, mutta he yrittävät.
Mouret mainitsee tekijöitä, jotka ennen häntä ovat olleet kiinnostuneita pariskunnista ja ystävyyksistä.
– Ernst Lubitsch, Billy Wilder, Éric Rohmer, Woody Allen. Elokuvia tehdessäni ajattelen paljon sellaisia, joita olen nähnyt ja joista olen pitänyt. Olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa niille ja siksi on tärkeä puhua cineman perinnöstä. Me ruokimme toisiamme.
– Elokuvassa minua viehättää ajatus tarinasta. Tai tarinoista, kuten tässä. Kun teatterista poistuu, elokuvan kehittämiä tarinoita voi jatkaa. Ne jäävät muistoihin, joten on helppo kartoittaa polkua omiin tekemisiin, hän lisää.
Mouret on ehkä ohjaajaksi runollinen ja hänen päähenkilöitään näyttelevä kaarti pitää häntä maan pinnalla. On silti selvää, että kaikkia kiehtoo ajatus siitä, että on mahdollista välittää toisesta syvästi ja silti samaan aikaan pettää tätä.
– Elokuva kertoo rakkaudesta, surusta. Näillä kolmella ystävällä on, kuten Camille totesi,
– Kolmessa ystävässä tapahtuu paljon, mutta yksi asia pysyy muuttumattomana, ja se on heidän välisensä ystävyys. Elokuvan hienoimmat tarinat kertovat siitä, miten elämme toistemme kanssa ihmisinä. Ihmissuhde on jo oma pieni yhteisönsä sopimuksineen ja järjestyksineen, mutta voimme jäädä yksin halujemme kanssa. Gangsterielokuvissa vallitsevat ”klaanin” säännöt. Mutta aina jonkun on rikottava niitä. Elokuva rakastaa sellaisia ristiriitaisia tilanteita: kuinka suhteutamme omat halumme tarpeeseemme kuulua klaaniin?
Elämä jatkuu – tai sitten ei
Esimerkiksi Joan yrittää kuulua klaaniinsa turhankin pitkään: hän on pysynyt suhteessa, joka ei enää toimi. Lopulta hän riuhtaisee itsensä irti siitä niin äkillisesti, ettei hänen kumppaninsa selviä siitä. Se ei ollut miehen vika, Joanin rakkaus vain sammui.
– Se, mitä hän kuvittelee ”oikeaksi asiaksi tehdä” on eri asia kuin mikä todellisuudessa on oikein hänelle. Siksi hänellä on jatkuvasti tarve puhua ystäviensä kanssa, India Hair toteaa, ja Mouret jatkaa:
– Ei ole mitään kauniimpaa kuin omatunnon tuskat. Vaikka ne saavat meidät kärsimään. En muista miten se menee tarkalleen, mutta Freud sanoi aikoinaan, että mitä hyveellisempi ihminen haluaa olla, sitä enemmän hän kokee omatunnon pistoksia, sitä enemmän hän syyttää itseään synnistä ja kaikenlaisista harha-askelista. Siinä on jotain huimaa.
Näyttelijät ovat sitä mieltä, ettei heitä valittu rooleihin heidän omien persoonallisuuksiensa perusteella, mutta he heijastelevat hahmojensa ominaisuuksia. Hair on hieman ujo, Cottin järkiperäisesti ajatteleva. Forestier on holtiton ja heilahtaa kehujen vuodattamisesta täyteen taisteluvalmiuteen yhden lauseen sisällä.
– Minusta oli hurjaa, ettei elokuvassa ole yhtään normaalia suhteen päätöstä, Forestier toteaa. – Henkilökohtaisesti eräs rakkaustarina traumatisoi minut täysin. Ne voivat murtaa meidät, ja joskus ei pysty jatkamaan eteenpäin. Kolmessa ystävässä ei ole mitään sellaista. Elämä jatkuu aina. Kyse on enemmän ystävällisyydestä kuin rakkaudesta. Mitä tahansa tapahtuukin rumuudesta voi löytää kauneutta. Todellisessa elämässä se voi olla teurastusta.
– Yhden hahmon elämä ei jatku noin vain, Mouret vastustelee.
– Hän kuoli, Forestier kuittaa naama peruslukemilla. – Sitä ei lasketa.
Teksti: Marta Bałaga, Venetsia. Kuvat: Future Film