Nelson Mandelan elämäntarinaa ja saavutuksia on kerrattu viime aikoina mediassa hänen viikkoja kestäneen vakavan sairastelunsa ja tämänhetkisen kriittisen terveydentilansa vuoksi.
Mandelan heinäkuisen 95-vuotispäivän kunniaksi on tehty hänen omaelämäkertaansa perustuva elokuva Mandela: Long Walk to Freedom, joka tuo valkokankaille suurmiehen elämäntarinan lapsuudesta poliittiseksi vangiksi ja lopulta Etelä-Afrikan ensimmäiseen demokraattiseen presidenttivalintaan asti.
Elokuvan on ohjannut Justin Chadwick (Kuningattaren sisar). Pääroolissa nähdään brittinäyttelijä Idris Elba (Prometheus, Thor, 28 viikkoa myöhemmin). Elokuvan suunniteltu ensi-ilta Yhdysvalloissa on kiitospäiväviikonloppuna 2013. Suomen teattereissa Long Walk to Freedom nähdään elokuvaa levittävän Scanboxin mukaan tämän vuoden lopulla.