Hollywoodissa kuhisee ja kohisee. Kuten perjantaina 5.12. uutisoitiin, Netflix voitti tarjouskilvan ja on ostamassa Warnerin elokuvastudiota – tai meille kuluttajille tuttavallisemmin Warner Bros. Discoverya. Historiallinen kauppa tulisi sisältämään Warnerin elokuva- ja tv-tuotannon, mukaan lukien muun muassa HBO Max -suoratoistopalvelun.
Vielä tätä kirjoittaessa kauppa ei ole täysin vahvistunut. Viimeisimmän tiedon mukaan Paramount Skydance olisi tehnyt Netflixin ylittävän vastatarjouksen (jossa on nähtävästi mukana Yhdysvaltain presidentin vävypoika Jared Kushner ja saudi-arabialaista sijoitusrahaa).
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun elokuvastudioita ollaan kauppaamassa, mutta kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suoratoistopalvelu olisi ostamassa perinteisen elokuvastudion kokonaisuudessaan.
Jos rakastat elokuvia, eikä ajatus ei herätä vilunväristyksiä selkäpiissä, sen kyllä pitäisi. Tilanne on perusasetelmansa takia ongelmallinen useastakin eri syystä.
Ensinnäkin Netflix on erittäin tunnettu elokuvien teatterilevityksen vastaisuudestaan. Netflixin omat tuotannot ovat saaneet vain poikkeustapauksissa teatteri ensi-illan, ja silloinkin ne ovat pyörineet viikon tai kaksi valkokankailla. Tämähän on täysin ymmärrettävää, koska elokuvateatterit ovat jo pelkästään ajatuksen tasolla Netflixin toimintamallia vastaan.
Miksi suoratoistopalvelu haluaisi, että ihmiset raahautuisivat elokuvateattereihin? Striimipalvelujätin bisnesmalli vaatii sitä, että palvelun käyttäjät katsovat kaiken omalta ruudultaan. Elokuvateatteriketjut ovat yksi sen kilpailijoista. Ihmiset pitäisi saada pidettyä enemmän kotisohvilla käyttämässä suoratoistopalvelua.
Netflixin toimitusjohtaja Ted Sarandos kertoi viime vuonna The Wrap -sivustolle antamassaan haastattelussa, miten hänen mukaansa ruudun koko ei vaikuta elokuvan laatuun. Barbie ja Oppenheimer olisivat olleet yhtä suuria ilmiöitä, vaikka ne eivät olisi saaneet teatterilevitystä. Sarandos nosti jopa esimerkkinä oman poikansa, joka työskentelee alalla leikkaajana, katsoneen David Leanin klassikkoelokuvan Arabian Lawrence älypuhelimensa ruudulta.
Lue myös: Paramount pamautti Warnerille aggressiivisen tarjouksen torpatakseen Netflixin diilin
Ymmärrän, että Sarandosilla on oma lehmä ollut ojassa jo pitkään, kun puhutaan suoratoiston ja elokuvateatterin tarjoaman kokemuksen eroista, mutta tuo viime vuonna annetun haastattelun lainaus oli absurdi.
Viime viikkoisen Warnerin kaupan yhteydessä Netflix on pyrkinyt viestimään yleisölle, että se pyrkii tarkastelemaan “käyttäjäystävällisiä malleja” julkaisustrategioille tulevaisuudessa. Ajatuksen tasolla tämä on varmasti upea asia, mutta käytännössä eihän tämä todennäköisesti tule tarkoittamaan muuta kuin sen, että mikään tulevista Warner/Netflix-tuotannoista ei tule olemaan teatterissa viikkoa tai kahta pidempää.
Suoratoistomallin kannattajat (Sarandos mukaan lukien) eivät ymmärrä, mikä teatterisalin “pyhyydessä” on kyse. Elokuvateatterissa käyminen on jaettu kokemus, jota ei ole mahdollista saada kotisohvalta käsin.
Otetaan vaikka esimerkiksi se, kun ostin itselleni lipun Bio Rex Lasipalatsin elokuvateatteri Gildan elokuvanäytökseen marraskuun alussa. Gildassa esitettiin Paul Thomas Andersonin uutuuselokuva, One Battle After Another 70 mm filmikopiolta. Matkustin lauantain iltapäivänäytökseen Lappeenrannasta Helsinkiin varta vasten tätä elokuvaesitystä varten.
Kulttuuriteon Suomen mittakaavassa tästä tekee sen, että vaikka Quentin Tarantino, Christopher Nolan tai Paul Thomas Anderson kuvaavat elokuvansa filmille, niitä harvoin enää meillä Suomessa näkee filmikopioina levityksessä. One Battle After Another kuvattiin filmille VistaVision-formaatilla, jota ei oltu käytetty sitten 60-luvun jälkeen. Vasta hiljattain kuvausformaatti herätettiin henkiin Brady Corbetin ohjaamaan The Brutalist -elokuvaa varten.
Olemme elokuvalevityksen digitalisaation myötä tulleen helppouden uhreja tässä mielessä – suoratoistosta puhumattakaan. Miksi nähdä vaiva ja lähettää fyysistä filmiä pitkin maita ja mantuja, kun kaiken saa ladattua kovalevylle pilvipalvelujen välityksellä. Sitä paitsi, kuka nyt tänä päivänä enää haluaisi nähdä elokuvansa filmiltä? Miksi matkustaa reilun kahden tunnin junamatka elokuvaesitystä varten, kun leffa kuitenkin tulee suoratoistoon?
Elokuvateatteri Gildan iltapäivänäytöksestä päätellen tilausta näyttäisi kyllä olevan. Sali oli muutamaa paikkaa lukuun ottamatta kuin täyteen ammuttu.
Itsehän olin jo pitkin syksyä harkinnut matkustavani esimerkiksi Lontooseen katsomaan One Battle After Anotherin IMAX-näytöksessä, kun käsittääkseni tuo oli lähin paikka nähdä aidolta filmikopiolta. Kotimainen IMAX-teatteri Helsingissä tarjoaa vain digitaalista IMAX-kuvaa.
Onneksi jouduin somemarkkinoinnin uhriksi nähdessäni Gildan erikoisnäytösten mainokset. Olin käynyt jo katsomassa Andersonin uutuuselokuvan Finnkinolla digitaalisena DCP-kopiona, joten mielenkiinnolla odotin pääseväni tekemään vertailua 70 mm filmin välillä. Mutta katselukokemus oli aivan erilainen ei pelkästään filmin vaan myös lähes täyden salin takia. Yleisö oli hyvin “messissä” leffan aikana ja moni ei selvästikään ollut nähnyt elokuvaa.
Jos vastaavia näytöksiä tulee useampikin, niin olen valmis tekemään saman matkan uudestaan, jos oma kalenterini sen sallii.
Kastelen varpaani jälleen kerran “digi vai filmi” -väittelyyn, mutta kukaan ei voi väittää vastaan sitä, etteikö suoratoistopalvelun kuvanlaatu olisi pikselipikkelsiä filmikopioon verrattuna. One Battle After Anotherin tarjoama resoluutio ja tekstuuri oli vertaansa vailla, vaikka samat tekstuurit välittyvät joten kuten myös DCP-kopiolta.
Mutta kun sama elokuva laitetaan suoratoistoon? Samasta kuvan “lämmöstä” ei ole enää siinä vaiheessa juurikaan mitään jäljellä. Lisäksi Netflixin kohdalla pitäisi olla premium-tilaus, jotta olisi mahdollista nauttia hieman paremmasta kuvanlaadusta – itselläni on vain perustilaus, joten minulla on varaa valittaa!
Miten käy elokuvantekijöiden, jotka haluavat kuvata jatkossakin elokuvansa filmille ja tarjota sitä levitettäväksi filmikopiolta? En usko, että Netflix voisi tätä edes kuvitella!
Elokuvateatterit ja niiden tarjoamat elämykset ovat oikeasti pian vaarassa kadota, mutta Warner/Netflix-kaupassa kyse ei ole pelkästään siitä. Tässä on kyse myös fyysisten kotijulkaisujen tulevaisuudesta.
Jos Netflix tarjoaa vastahakoisesti tarjontaansa teatterilevitykseen, niin vielä pahempi tilanne on fyysisten elokuvajulkaisujen saralla. Suoratoistopalvelu ei nimittäin julkaise tuotantoaan juuri lainkaan fyysisessä formaatissa.
Tämä kirpaisee etenkin elokuvien fyysisiä julkaisuja ostavia katsojia ja faneja.
Tästä johtuen on täysin mahdollista, että Warnerin historiallisen massiivinen katalogi ja kaikki tulevat uutuuselokuvat tuupataan lyhyen teatterilevityksen jälkeen jatkossa vain pilvipalveluihin. Ei dvd-, blu-ray- tai 4K-julkaisuja kotona nautittavaksi. Ainoastaan maksumuuri ja kuukausimaksu.
Nyt jos koskaan tuntuu siltä, että täytyy pitää oman elokuvahyllyn sisällöstä kiinni.
Historiallisella studiolla on vuosisadan ajalta kertynyt kuuluisien franchise-elokuvien lisäksi myös vähemmän tunnettuja elokuvia, joita studio on itse restauroinut ja tarjonnut ostettavaksi fyysisessä muodossa vhs-, dvd-, blu-ray- ja ja viime aikoina tietysti 4K-formaateissa.
Tuleeko tämä restaurointi ja kotijulkaisujen tarjoaminen jäämään hamaan menneisyyteen? Tuleeko Netflix keskittymään jatkossa tarjoamaan vain varmoja hittejä ja ajattomia klassikoita, kuten Christopher Nolanin ja Stanley Kubrickin elokuvia unhoittaen ja ohittaen monien muiden ohjaajien työt?
Olisihan se varsin utopistista, että Netflixin valikoimaan siirtyisi reilun kympin kuukausimaksulla Warnerin yli sadan vuoden aikana kertynyt historiallinen katalogi. Pahoin pelkään, että Netflix tulee kaapimaan kerman kakun päältä ja 99 % Warnerin elokuva- ja tv-tuotantojen perinnöstä tulee jäämään jo ilmestyneille fyysisille formaateille.
Ja tässä on vain murto-osa heränneistä kysymyksistä.
Tuleeko Netflix ajamaan alas HBO Maxin ja siirtämään palvelusta Sopranosin, The Wiren ja Taistelutoverit pysyvästi omalle alustalleen? Tai tuleeko se käyttämään satoja miljoonia Harry Potter –tv-sarjaan vain ainoastaan peruakseen sarjan tuotannon vain kahden tai kolmen tuotantokauden jälkeen?
Koko Warner/Netflix-kauppa on vain yksi askel mutta se on osa pitkää kehityskulkua, jossa markkinatalouden voimat kyntävät elokuvateollisuuden peltoa selostaen teot näennäisen kehityksen ja yleisön eduksi.
Warner Bros. Discoverya johtaneen David Zaslavin strategiana ei ole ollut kasvattaa elokuvian ja tv-sarjojen tarjontaa tai laatua, vaan loppujen lopuksi saattaa yhtiön tilanne sellaiseen kuntoon, josta se voidaan tarvittaaessa pilkkoa ja myydä varaosina eniten tarjoaville tahoille – tai tässä tapauksessa taholle. Kyse ei ole historiallisen studion perinnön vaalimisesta, vaan viimeisenkin tipan puristamisesta.
Netflixin toimintamallit ovat tämän hetkinen syy elokuvateollisuuden kriisiin, koska liian moni studio lähti jahtaamaan samoja kuukausimaksuja lanseeraamalla omia suoratoistopalveluita. Suoratoiston malli ei tue taiteilijoita tai pitkän linjan ammattilaisia, koska Netflix ei esimerkiksi maksa minkäänlaisia rojalteja elokuviensa tai sarjojensa tekijöille.
Suoratoistojätti maksaa ison ja houkuttelevan käsirahan tuotannon alussa, mutta elokuva-alan eri osa-alueissa työskentelevät, vähemmän hohdokkaita töitä tekevät ammattilaiset eivät pysty takaamaan itselleen kunnollista elantoa tällä tavalla.
Vanhan rojaltimallin mukaan työntekijöiden oli mahdollista saada esimerkiksi jokaisesta television uusintaesityksestä korvaus, joka oli niin sanottua back end -tuloa, jolla tekijä pystyi elättämään itseään kuivemman kauden iskiessä työtilanteessa. Menestyvän sarjan parissa työskennellyt pystyi selviytymään tällä rahalla pitkäänkin, mutta nykytilanteessa monen alan ammattilaisen ahdinko on todellinen.
Elämme ristiriitaista aikaa siltä osin, kun tietyille tahoille maksetaan elokuvaprojekteista kahdeksan numeroisia palkkioita, mutta toisaalta samaan aikaan luen uutisia siitä, miten elokuvien erikoistehosteita tuottavat firmat ovat hikipajoihin verrattavia työpaikkoja palkkioiden ja arvostuksen suhteen.
On vaikea nähdä nykyisen kehityskulun suhteen valoa tunnelin päässä – ellei se sitten ole vastaantuleva pikselipikkelöity suoratoistojuna. Voin olla väärässäkin, ja et uskokaan, miten haluaisin tässä tapauksessa olla todella, todella väärässä. Pahoin pelkään, etten tule olemaan.
Onko Warnerin ja Netflixin kauppa jo sinetöity? Tuleeko Paramount Skydancen viime hetken tarjous kauppojen väliin? Tuleeko tämä olemaan käänteentekevä hetki elokuvateollisuuden saralla? Astuuko kukaan juridisesti tähän tielle?
Jään ainakin itse pelonsekaisin tuntein seuraamaan tilannetta.
Ville Vuorio – Leffahamsteri