Netflixissä on nyt elokuva Infinity Pool (2023).
James ja Em Foster viettävät huolettomalta vaikuttavaa lomaa La Tolgan kuvitteellisella saarella, kun traaginen onnettomuus paljastaa paikan synkän puolen. Pinnan alla piilee painajaismainen todellisuus.
Ohjaajana ja käsikirjoittajana arvostetun elokuvantekijän David Cronenbergin poika Brandon Cronenberg. Näyttelijöinä Alexander Skarsgård, Mia Goth ja Cleopatra Coleman.
Brandon Cronenberg kertoi vuonna 2023 Fangorialle, kuinka hän sai inspiraation käsikirjoitukseen oikean elämän lomakokemuksestaan Domikaanisessa tasavallassa sijainneessa all inclusive -lomakeskuksessa.
– Kokemus oli surrealistinen, meidät vietiin sinne bussilla keskellä yötä, jotta emme näkisi maata lainkaan. Pääsimme lomakeskusalueelle, joka oli kirjaimellisesti piikkilanka-aidan ympäröimä. Sieltä ei saanut poistua – aivan kuten elokuvassa, Cronenberg sanoi.
– Alueella oli eräänlainen teennäinen kaupunki, jossa pystyi tekemään ostoksia. Kiinalainen ravintola ja hirveä disko elokuvassa perustuvat suoraan tuohon lomakeskukseen. Kohtaus, jossa rantaa pitkin ajavaa miestä ajetaan takaa mönkijällä, perustuu oikeaan tapahtumaan. Ja sitten, viikon lopuksi, meidät vietiin takaisin bussilla – mutta nyt päiväsaikaan, jolloin näimme ympäröivän maan todellisuuden.
– Köyhyyttä, hökkeleissä asuvia ihmisiä. Kontrasti oli järkyttävä, mutta myös epätodellinen, koska tajusit ettet ollut oikeasti koskaan edes saapunut maahan. Sinut vain oli siirretty kummalliseen taskuun, eräänlaiseen rinnakkaistodellisuuteen, joka oli kasvanut joksikin haljuksi Disneylandin kaltaiseksi peilikuvaksi todellisuudesta.
Arvosteluja kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvalla on 87 prosentin tuoreusarvo. Keskimääräinen arvosana on 7/10. Yleisö otti leffan vastaan hiukan viileämmin.
Elokuva on myös Viaplayssa. Alla traileri.
Lähde: IMDb
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.