Night Visions -tärppi: The Innkeepers on vanhaa kunnon pelottelua

Julkaistu:

Perinteikkään majatalon nuoret työntekijät päättävät toiminnan lopettavan majoituspaikan viimeisen viikonlopun aikana selvittää, onko paikan kummittelulegendoissa perää. Paikan satavuotiseen historiaan kun mahtuu tragedioita ja outoja tapahtumia. Kenttätutkimusta ja keskinäistä nahistelua haittaavat muutamat viimeisiksi öiksi pikkuhotelliin majoittuvat oudot asiakkaat.

Night Visions -festivaalin rouheamman ohjelmiston joukossa The Innkeepers (2011) edustaa uutuudestaan huolimatta perinteistä kummittelukauhua. Se panostaa jatkuvan toiminnan sijaan tunnelman rakenteluun ja henkilöiden kehittämiseen. Vauhdikkaampaan menoon tottuneiden silmissä se saattaa tarkoittaa loputonta odottamista ennen toiminnan käynnistymistä.

Toki The Innkeeperskin tarjoilee oman osansa äkkinäisillä leikkauksilla ja ääniefekteillä toteutettua säikyttelyä – osin tosissaan, osin pilan vuoksi. Pääpaino on kuitenkin hiljalleen kehittyvässä hermostuttavassa tunnelmassa.

The Innkeepers sekoittaa perinteisiin kauhuelementteihin modernien elokuvien teknistä ulkoasua etenkin päähenkilöiden kuvaaman ja äänittämän aineiston muodossa. Siinä on siis loppujen lopuksi hyvin vähän mitään omaa, mikä myös on elokuvan suurin ongelma. Salavihkaisesti samastuttavat päähenkilöt sekä tekijöiden hallinnassa oleva tunnelmointi tekevät siitä silti varsin mukiinmenevää pöö-viihdettä.

Tähdet: ★★★

Arvio: Jouni Vikman

Elokuvan näytökset Night Visionsissa:

Pe 13.4. klo 18.45 Bio Rex