Night Visionsin vetonaulana suomalaisohjaajan War of the Dead

14.3.2012 10:54

Ensimmäistä kertaa nelipäiväiseksi kasvaneella elokuvafestivaalilla nähdään suomalaisväritteisen zombileffa War of the Deadin lisäksi myös Steven Soderberghin Haywire ja Gareth Evansin kehuttu toimintaelokuva The Raid.

15. kertaa järjestettävä, kauhu-, fantasia- ja kulttielokuvien ystäville suunnattu Night Visions -elokuvafestivaali valtaa 12.-15. huhtikuuta Helsingin Kino Engelin ja Bio Rexin.

Festivaalin ohjelmistossa on noin 20 pitkää genre-elokuvaa.

Odotettu ja samalla odottamaton vetonaula on Marko Mäkilaakson aiemmin Stone’s War -nimellä tunnettu War of the Dead -esikoisohjaus. Zombileffassa nähdään muun muassa Mikko Leppilampi, Antti Reini ja Samuli Vauramo. Elokuva kitui vuosia tuotannollisissa ongelmissa, mutta saapuu vihdoin valkokankaille asti.

Merkittäviä nimikkeitä ovat myös Soderberghin uusin, festivaalin aikana Suomen ensi-iltansa saava toimintatrilleri Haywire ja yleisön suosikiksi sekä Dublinin että Toronton elokuvafestivaaleilla valittu The Raid: Redemption, jossa poliisin SWAT-ryhmä jää loukkuun rikollisia kuhisevaan kerrostaloon. Raid saa virallisen Suomen ensi-iltansa vasta 4. toukokuuta.

Night Visionsin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 23. maaliskuuta.

Kuva War of the Deadista.