Lindsay Lohanin ja Jamie Lee Curtisin suosikkikomedia Perjantai on pahin sai jatkoa tänä syksynä. Nyt Perjantai on pahin 2 onkin lisätty myös suoratoistoon; elokuva ilmestyi Disney Plussassa tämän viikon keskiviikkona, 12. marraskuuta.
On kulunut yli 20 vuotta siitä, kun Anna (Lohan) ja Tess Coleman (Curtis) päätyivät toistensa kehoihin ja joutuivat opettelemaan arvostamaan toisiaan aivan uusin tavoin. Äiti-tytär-kaksikko ei voi uskoa tuuriaan, kun he päätyvät uudemman kerran samanlaiseen jamaan – tällä kertaa sopassa ovat kuitenkin mukana myös Annan oma tytär sekä uusi tytärpuoli.
Lohanin ja Curtisin lisäksi ykköselokuvasta palaa mukaan myös esimerkiksi Chad Michael Murray ja Mark Harmon (NCIS). Uusina kasvoina romkom-jatkotarinassa nähdään Julia Butters (Once Upon a Time in Hollywood, The Fabelmans), Sophia Hammons ja Manny Jacinto.
Elokuva sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 8. elokuuta. Episodin virallisessa arvostelussa se sai kolme tähteä – pääset lukemaan koko arvostelutekstin täältä.
Katso alta Perjantai on pahin 2 -elokuvan virallinen traileri.
