11-vuotias Mark Sway on leikkimässä metsässä pikkuveljensä kanssa, kun he joutuvat yllättäen järkyttävään tilanteeseen. Paikalle saapuu auto, jonka kuljettaja aikoo tehdä itsemurhan. Mies kuitenkin huomaa Markin ja raahaa hänet autoonsa, uhaten tappaa myös hänet.
Mies paljastaa olevansa mafiapomon asianajaja. Hän kertoo myös, mihin on haudattu senaattori, jonka katoamisesta mafiapomoa epäillään.
Tilanne kärjistyy, mutta Mark onnistuu lopulta pakenemaan. Mies ampuu itsensä.
Mark valehtelee poliisille ja väittää löytäneensä miehen ruumiin sattumalta. Viranomaiset kuitenkin epäilevät hänen kertomustaan, mikä käynnistää tapahtumien vyöryn. Mark ymmärtää tarvitsevansa lakimiehen ja lähtee etsimään sellaista itselleen.
Päämies (The Client, 1994) on jännittävä oikeussalidraama, joka perustuu John Grishamin samannimiseen menestysromaaniin. Elokuvan on ohjannut Joel Schumacher, ja sen pääosissa nähdään Susan Sarandon, Tommy Lee Jones ja vuonna 2008 vain 25-vuotiaana menehtynyt Brad Renfro.
Tämän erinomaisesti näytellyn elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kiistelty elokuva järkyttävästä salamurhasta – kuka oli kaiken takana?
Katso Päämies täällä. Elokuvan ikäraja on K-12 ja sen kesto oli Episodin katselussa 129 minuuttia mainoksien kera.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.