Masaaki Yuasan ohjaama Mind Game on nyt katsottavassa ilmaiseksi 9. heinäkuuta 2025 asti. Elokuvan on julkaissut sen levittäjä Studio 4℃ virallisella Youtubessa-kanavallaan.
Vuonna 2004 ilmestynyt Mind Game on tunnettu luovasta visuaalisesta tyylistään, rohkeasta värien käytöstään sekä erilaisten animaatiotyylien yhdistelmästään. Elokuva kertoo ajelehtivasta sarjakuvapiirtäjä Nishistä, joka joutuu vedetyksi mukaan kummalliseen, monivaiheiseen seikkailuun. Psykedeelinen tarina muistuttaa trippiä, joka toimii parhaiten, kun sen kokee ilman ennakkotietoja.
Kokeellinen elokuva oli Yuasan kokopitkä debyytti. Ohjaajan omaleimaista jälkeä ovat myös esimerkiksi unenomainen elokuva Night is Short, Walk on Girl (2017) sekä Netflixille tehty Devilman Crybaby (2018).
Helsinkiläinen elokuvateatteri WHS Teatteri Union esitti Mind Gamen vuonna 2022. Muuten elokuva on ollut esimerkiksi suoratoistopalvelujen ulottumattomissa. Nyt sen voi vihdoin katsoa korkealaatuisena ja täysin ilmaiseksi. Youtube-version kielenä on japani ja mukana on englanninkielinen tekstitys.
Nappaa elokuva katseluun vaikka heti:
Lähde: Youtube
Lue myös: Netflixille Devilman Crybabyn ohjannut visionääri perustaa oman animaatiostudion
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.