Pörssimeklari Seok-woo on kiireinen ja etäinen isä, joka päättää viedä pienen tyttärensä tapaamaan tämän äitiä. Heidän junamatkansa Soulista Busaniin ei kuitenkaan suju suunnitellusti: juuri ennen lähtöä zombiepidemia alkaa levitä Etelä-Koreassa – ja yksi saastunut pääsee kyytiin.
Zombivirus leviää nopeasti vaunusta toiseen, ja liikkeessä olevan junan matkustajat alkavat muodostaa epätodennäköisiä liittoutumia selviytyäkseen. Seok-woon ja hänen tyttärensä rinnalla matkaa muun muassa vahvatahtoinen tuleva isä, rakastunut teinipariskunta ja kylmäverisen itsekäs liikemies.
Matkasta tulee selviytymistaistelu, jossa ihmisyys, uhraukset ja yhteisöllisyys joutuvat todelliseen koetukseen.
Train to Busan (Busanhaeng, 2016; Suomessa esitetty myös nimellä Juna Busaniin) on eteläkorealainen kauhuelokuva, jonka on ohjannut Yeon Sang-ho. Intensiivisestä juonestaan, tunteikkaasta draamastaan ja yhteiskuntakritiikistään tunnetusta elokuvasta tuli kotimaassaan jättihitti, ja se menestyi hyvin myös kansainvälisesti.
Tästä toimintapitoisesta zombielokuvasta tuli sekä kriitikkojen että yleisön suosikki: Rotten Tomatoes -arvosana on 95 %, popcorn-mittari näyttää lukemaa 89 ja IMDb-arvosana on 7,6. Elokuvaa on usein pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista zombielokuvista. Palkintojakin kertyi kymmenittäin.
Train to Busan ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan, mutta sen voi nyt katsoa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Sotaveteraanin painajainen – sodan traumat kohtaavat yliluonnollisen kauhun
Katso Train to Busan täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja sen kesto oli Episodin katselussa 122 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.
Elokuva on nyt saatavilla Suomessa myös DVD:nä.
Alla traileri ja musiikkia elokuvasta.
Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 90-luvun kulttiklassikon raaempi esiosa – sai K-18-ikärajan
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.