Nyt ilmaiskatselussa: Kun ikäkriisi iskee, mikään moka ei ole liian suuri – Michael Douglas loistaa alamäessään

Elokuvan IMDb-arvosana on 6,3.

Julkaistu:

Michael Douglas on Ben Kalmen, entinen menestynyt autokauppaketjun omistaja. Hän on menettänyt maineensa ja rahansa epärehellisten bisneskuvioiden sekä holtittoman elämäntapansa seurauksena.

Ben on kuusissakymmenissä, mutta käyttäytyy kuin parikymppinen: hän jahtaa nuoria naisia, välttelee vastuuta ja yrittää epätoivoisesti todistaa olevansa edelleen nuori ja haluttava. Kun hän viettää yön naisystävänsä 18-vuotiaan tyttären kanssa, hänen itsetuhoinen käytöksensä alkaa romahduttaa loputkin ihmissuhteet.

Brian Koppelmanin ja David Levienin ohjaama Solitary Man (2009) on dialogivetoista draamakomediaa, jossa nähdään Douglasin rinnalla kattava joukko osaavia näyttelijöitä: Susan Sarandon, Danny DeVito, Mary-Louise Parker, Jenna Fischer, Imogen Poots ja Jesse Eisenberg.

Rauhallisesti kerrottu elokuva oli kriitikoiden mieleen (Rotten Tomatoes -prosentti on 77), mutta katsojia ei elokuvateattereihin juuri kerääntynyt. IMDb-arvosana on kuitenkin kohtuullisen korkea, 6,3.

Tämän elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys.

Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Erittäin härski nukkeseikkailu – Muppetin perillinen kääntää nupin kaakkoon

Katso Solitary Man täällä. Elokuvan ikäraja on K-12 ja sen kesto oli Episodin katselussa puolitoista tuntia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.

YouTube video

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Darren Aronofskyn visuaalinen mestariteos – fantasia rakkaudesta ja kuolemasta

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Ihmisen muotoinen avaruusalus ongelmissa – Eddie Murphyn koominen suurtuotanto

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Tukat pystyyn ja jalat liikkeelle – nämä kasaritytöt tahtoo bailata!

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.