Nyt ilmaiskatselussa: Lennonjohtajien vaativa työ muuttuu henkilökohtaiseksi sodaksi – huippunäyttelijöiden intensiivinen draama

Elokuvan IMDb-arvosana on 6,0.

Julkaistu:

Nick Falzone on New Yorkin lennonjohtoaseman itsevarma ”tähti”. Hän on päätöksissään nopea, puhelias ja tunnettu siitä, että suoriutuu stressaavasta työstään näyttävästi – jopa hieman uhkarohkeasti. Nick nauttii asemastaan kollegoidensa keskuudessa ja kokee olevansa paras työssään.

Tilanne muuttuu, kun työpaikalle tulee uusi superammattilainen. Russell Bell edustaa täysin vastakkaista työskentelytyyliä: hän on äärimmäisen rauhallinen, hiljainen ja teknisesti tarkka. Hän ei tee työstään mitään show’ta, vaan keskittyy virheettömään työskentelyyn. Tämä herättää Nickissä kilpailuvietin.

Pahempaa on kuitenkin luvassa. Erään erikoisen päivän päätteeksi Nick päätyy sänkyyn Russellin vaimon Maryn kanssa, ja Mary kertoo asiasta välittömästi miehelleen. Sitten Nickin vaimo Connie osoittaa kiinnostusta Russellia kohtaan. Nick tulee mustasukkaiseksi ja kokee sekä ammatillisen että emotionaalisen uhan. Pian miehet vievät työnsä riskirajoille testaamalla, kumpi heistä romahtaa ensimmäisenä.

Riskirajoilla (Pushing Tin, 1999) on Mike Newellin ohjaama draamakomedia, joka sijoittuu tärkeän mutta yleisesti vähän tunnetun ammatin ympärille. Elokuvan pääosissa nähdään John Cusack, Billy Bob Thornton, Cate Blanchett ja Angelina Jolie.

Tämän elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Oscar-voittajan hupaisa rikoskomedia – ryöstäjä joutuu sotkuiseen panttivankitilanteeseen

Katso Riskirajoilla täällä. Elokuvan ikäraja on K-7 ja kesto 124 minuuttia plus mahdolliset mainokset päälle.

YouTube video

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Vuoden 2014 paras elokuva – huumoria, draamaa ja yhden otoksen illuusio

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Omahyväinen myyntitykki sotkeutuu kollegan puolisoon – tapahtumat ajautuvat kieroutuneille urille

Lue myös: Nyt suoratoistossa: Nuoren naisen katoaminen yhdistää kaksi rikkinäistä miestä