Nyt ilmaiskatselussa: Nuoret leikkivät tieteellä – luvassa psykologista kauhua body horror -vivahteella

Elokuvan IMDb-arvosana on 5,2.

9.7.2025 17:00

Ryhmä lääketieteen tutkijoita keksii keinon herättää kuolleet henkiin. He testaavat kehittämäänsä seerumia kuolleeseen koiraan, joka kyllä herää – mutta on äärimmäisen epävakaa. Töitä olisi siis vielä paljon edessä.

Yliopiston dekaani saa kuitenkin tietää ryhmän salaisista kokeista ja lakkauttaa koko projektin. Lisäksi suuri lääkeyhtiö ostaa yrityksen, joka rahoitti heidän tutkimustaan, ja takavarikoi kaiken projektiin liittyvän.

Mutta pahin on vasta edessä. Kun ryhmä yrittää kopioida seerumia myöhempää käyttöä varten, yksi tutkijoista – Zoe – kuolee traagisesti tapaturmassa. Hänen poikaystävänsä Frank päättää käyttää seerumia häneen – ja seuraukset ovat karmivat.

The Lazarus Effect (2015) on useita kauhugenrejä yhdistelevä yliluonnollinen mysteeritrilleri, jonka pääosissa nähdään Olivia Wilde, Mark Duplass ja Evan Peters. Elokuvassa on vaikutteita muun muassa slasher-leffoista, body horrorista ja mysteerivetoisesta teinikauhuilusta.

Elokuva tyrmättiin kriitikoiden toimesta, ja sen Rotten Tomatoes -tuoreusprosentti onkin ainoastaan 13 %. Rottenin yhteenvedossa todetaan:

The Lazarus Effect -elokuvassa on lahjakas näyttelijäkaarti ja pilkahdus mielenkiintoista ideaa, mutta se hukkaa kaiken mitäänsanomattomiin hahmoihin ja tylsiin, kierrätettyihin juonikäänteisiin.

Tuomiosta huolimatta elokuvasta tuli budjettiinsa nähden menestys: tuotantokustannukset olivat 3,3 miljoonaa dollaria, ja maailmanlaajuiset lipputulot ylittivät 38 miljoonaa.

Tämän elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys sekä ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Sokea nainen saa näkönsä takaisin – ja näkee aivan liikaa!

Katso The Lazarus Effect täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja sen kesto oli Episodin katselussa 89 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.

Mainittakoon, että elokuva esitetään Rakuten TV:ssä kuvasuhteella 1.78:1; alkuperäinen on 2.35:1.

Elokuva kuuluu myös Lionsgate Plussan valikoimaan.

YouTube video

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Psykoottinen murhaaja vainoaa poliisia – Jamie Lee Curtisin ensimmäinen toimintatrilleri

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Stephen Kingin suosittelema kauhutrilleri – kun hypnoosi menee pahasti pieleen

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.