Rannikkokaupunkiin iskee äkillinen tsunami, joka tulvii supermarkettiin. Osa ihmisistä jää loukkuun kaupan sisälle, mutta pian selviää, että tilanne on vielä pahempi kuin he luulevatkaan. Tulvaveden mukana rakennukseen ajautuu nimittäin valkohaita. Nyt selviytyjien on ryhdyttävä yhteistyöhön, hallittava paniikki ja vältettävä haita ennen kuin vesi vetäytyy tai apu saapuu paikalle.
Bait (2012) on australialainen katastrofi-kauhuelokuva, jonka on ohjannut Kimble Rendall. Se yhdistää luonnonkatastrofin ja haihyökkäyksen suoraviivaiseksi selviytymistarinaksi. Elokuvan pääosissa nähdään Xavier Samuel (Frankenstein, 2015), Sharni Vinson (You’re Next, 2011) ja Adrian Pang.
Kolmiulotteisena kuvattu elokuva nojaa nopeaan tempoon ja verisiin hetkiin. Kriitikoita kokonaisuus ei juuri ilahduttanut (Rotten Tomatoes -arvosana on 47 %), mutta yleisöä se tuntui kiinnostavan: etenkin Kiinassa elokuva menestyi odottamattoman hyvin, ja tuottajat ilmoittivat pian jatko-osasta.
Deep Water -nimellä kulkeneen, samankaltaisesti katastrofia ja haikauhua yhdistelevän jatko-osan kehitystyö kuitenkin keskeytyi. Kiss-yhtyeestä tuttu Gene Simmons ja tuottaja Gary Hamilton elvyttivät projektin uudelleen vuonna 2023, ja sen ohjauksesta vastaa Renny Harlin. Jatko-osan on määrä saada ensi-iltansa toukokuussa 2026.
Bait on nyt katsottavissa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys sekä 5.1- tai 2.0-ääniraita.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Tosi-tv-ohjelma, joka rikkoo kaikki rajat – kuolema suorassa lähetyksessä
Katso Bait täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 89 minuuttia plus mahdolliset mainokset päälle.
Elokuva kuuluu myös Viaplayn valikoimaan.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Hiipivä trilleri perheestä, joka ei voi paeta menneisyyttään
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa groteski kauhuklassikko – kiellettiin mielenterveyttä vahingoittavana
