Netflixin tarjonnassa on nyt elokuva The Holdovers (2023).
Joulun aikaan sijoittuvan draamakomedian tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1970, jolloin tiukka opettaja New Englandin sisäoppilaitoksessa joutuu jäämään joululoman ajaksi valvomaan muutamaa oppilasta, joilla ei ole paikkaa minne mennä.
Ohjaajana Alexander Payne (Sideways). Pääosassa Sideways-elokuvassa nähty Paul Giamatti. Muina tähtinä Da’Vine Joy Randolph ja Dominic Sessa.
The Holdovers sai kiitosta kriitikoilta. Se nimettiin vuoden 2023 kymmenen parhaan elokuvan joukkoon sekä National Board of Review’n että American Film Instituten toimesta.
Elokuva myös palkittiin Golden Globe- ja BAFTA-gaaloissa, joissa Da’Vine Joy Randolph voitti parhaan naissivuosan palkinnon. Randolph voitti saman kategorian myös Oscar-gaalassa, jossa elokuva sai lisäksi viisi ehdokkuutta, mukaan lukien parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan (Paul Giamatti).
Arvostelusivusto Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 97, ja keskiarvoksi muodostui 8,5/10. Sivuston konsensusteksti kertoo elokuvasta seuraavasti:
”Kauniin katkeransuloinen The Holdovers on ohjaaja Alexander Paynen onnistunut paluu.”
Monet kohtaukset kuvattiin Fairhavenin lukiossa, Massachusettsissa, helmikuussa 2022 koulun talviloman aikana. Tuolloin alueella riehui lumimyrsky, mikä ilahdutti kuvausryhmää, ja monet kohtaukset sijoittuvatkin lumimyrskyn keskelle. Kuvausryhmä hyödynsi säätä, ja elokuvassa näkyvä sää on pitkälti peräisin kyseisestä aidosta lumimyrskystä. Alla traileri.
Lue myös: Kaikki päättyy aikanaan – Downton Abbey saa huikean finaalin
Lue myös: Nyt suoratoistona: Poliittisen vallan varjot paljastuvat – leffassa piti nähdä Leonardo DiCaprio
Lähde: Wikipedia