AMC-kanavan Yhdysvalloissa jo vuodesta 2022 esittämä kauhusarja Anne Rice’s Veren vangit on saapunut viimein myös suomalaisyleisön katseltavaksi. Sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta onkin lisätty tänään maanantaina 1. joulukuuta Netflixin suoratoistokirjastoon.
Vampyyri Louis de Pointe du Lac (Jacob Anderson; Game of Thrones) kertoo elämäntarinaansa reportterille (Eric Bogosian; Succession). Kahden kauden mittainen tarina kronikoi kuinka Lestat-vampyyri muutti hänet kaltaisekseen ja kuinka nuori lapsivampyyri Claudia muutti hänen elämäänsä.
Lue myös: Mitä tulee Netflixiin tässä kuussa? Tsekkaa tästä kaikki joulukuun 2025 uudet sarjat ja leffat!
Lue myös: Nyt Netflixissä: Peikko vastaan peikko – norjalainen jättimonsterielokuva sai eeppisen jatko-osan
Vuonna 2022 alun perin julkaistulla sarjan avauskaudella on yhteensä seitsemän jaksoa. Kakkoskaudella puolestaan päästään näkemään kahdeksan jaksoa; kausi ilmestyi alun perin vuonna 2024. Kolmas kausi, on myös jo varmistettu ja sen pariin päästään todennäköisesti vuoden 2026 aikana.
Anne Ricen goottiklassikko on kääntynyt aiemmin myös niin ikään Veren vangit -nimiseksi elokuvaksi, jota tähdittävät Brad Pitt, Tom Cruise ja Kirsten Dunst.
Alla katseltavaksi Anne Rice’s Veren vangit -sarjan kahden ensimmäisen kauden viralliset trailerit.

