Nyt Netflixissä: Kolme yksinäistä ihmistä löytää lohtua toisistaan tavaratalossa

IMDb-arvosana on 6,9.

Julkaistu:

Netflixissä on nyt tarjolla uunituore eteläkorealainen romanttinen draama Pavane (2026).

Soulissa toimivassa tavaratalossa työskentelee kolme yksinäistä ihmistä, jotka ovat sulkeneet sydämensä eri syistä. Mi-jeong työskentelee tavaratalon kellarissa ja välttelee muiden katsetta. Yo-han työskentelee tavaratalon pysäköintihallissa ja vaikuttaa vapaalta sielulta, mutta kantaa sisällään omia haavojaan. Gyeong-rok on luopunut unelmastaan tanssijana ja työskentelee osa-aikaisena tavaratalossa.

Lue myös: Ruotsin neutraalius 2. maailmansodassa puhuttaa – aiheesta lisättiin uusi elokuva Netflixiin

Kun Gyeong-rok tapaa Mi-jeongin, hän kokee vetoa ihmiseen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kolmikko tulee keskenään toimeen, mutta odottamattomat tapahtumat asettavat kanssakäymisen koetukselle.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Lee Jong-pil. Pääosissa nähdään Ko Ah-sung, Byun Yo-han ja Moon Sang-min. Elokuva perustuu Park Min-gyun romaaniin Pavane for a Dead Princess. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Liekkihelvetti odottaa erittäin intensiivisessä leffassa – äiti laittaa kaiken peliin etsiessään tytärtään

Lue myös: Nyt Netflixissä: Kolme Oscar-palkintoa, Paavin ylistys ja yli 230 miljoonan dollarin lipputulot – isä suojaa poikaansa keskitysleirin kauhuilta

Lue myös: Netflix lisäsi koskettavan dokkarin 53-vuotiaana kuolleesta Grayn anatomia -tähdestä – kertoo kohtalostaan omin sanoin

YouTube video

Lähde: Wikipedia, MyDramaList, What’s on Netflix