Nyt Netflixissä: Tosipohjainen leffa kertoo miten USA ja Neuvostoliitto hautasivat hetkeksi sotakirveensä – keskiössä nalkkiin jääneet merieläimet

IMDb-arvosana on 6,5.

Julkaistu:

Netflixin valikoimassa on nyt elokuva Kaikki rakastavat valaita (2012).

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa toimittaja ja Greenpeace-aktivisti tekevät yhteistyötä pelastaakseen Alaskan rannikolla jäihin loukkuun jääneet harmaavalaat. Keskellä kylmän sodan kiristyneitä jännitteitä heidän on saatava Neuvostoliitto ja Yhdysvallat tekemään tilapäinen sovinto yhteisen päämäärän vuoksi – aikaa ei ole hukattavaksi.

Ohjaajana Ken Kwapis. Näyttelijöinä Drew Barrymore, John Krasinski, Kristen Bell, Dermot Mulroney Tim Blake Nelson, Vinessa Shaw sekä Ted Danson. Elokuvan lopussa nähdään pätkä urheilulähetystä, jossa on mukana nuori Sarah Palin.

Elokuva perustuu Tom Rosen vuonna 1989 julkaistuun teokseen Big Miracle (alkuperäiseltä nimeltään Freeing the Whales), joka kertoo Operation Breakthrough -hankkeesta, kansainvälisestä pelastusoperaatiosta vuonna 1988, jonka puitteissa pyrittiin vapauttamaan jäihin juuttuneita harmaavalaita Alaskan Point Barrow’n läheltä. Alla traileri.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Mel Brooksin vuoden 1993 komedia jakoi mielipiteet – toisille mahtava leffa toiset eivät tykkää

Lue myös: Nyt Netflixissä: Dwayne Johnsonin hittileffa – 216 miljoonan tulot

YouTube video

Lähde: IMDb, Wikipedia