Keanu Reevesin päätähdittämä enkelikomedia Good Fortune jätti Suomen elokuvateatterit välistä, mutta nyt sen pariin voi istahtaa kotisohvalla Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Elokuva lisättiin katseltavaksi palveluun keskiviikkona 8. huhtikuuta.
Reeves esittää suojelusenkeli Gabrielia, jonka tehtävä on pelastaa ihmisiä täpäristä tilanteista. Hän tahtoo kuitenkin tehdä vielä enemmän ja ryhtyy auttamaan muuten vaikeuksissa olevia sieluja. Ihmisten elämiin puuttumisella on kuitenkin vakavia seuraamuksia.
Lue myös: Viimeistä brutaalia mättöä viedään! Supersankarisatiiri The Boysin finaalikausi käynnistyi vihdoin
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Aziz Ansari (Puisto-osasto, Master of None), joka lisäksi näyttelee elokuvassa. Muissa osissa nähdään myös nimekkäitä näyttelijöitä: Seth Rogen, Keke Palmer ja Sandra Oh.
Lionsgate-studion tuottama elokuva sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvafestivaaleilla syyskuussa 2025. Yhdysvaltain elokuvateattereihin se saapui pian tämän jälkeen, lokakuussa 2025. Suomalaisten katsojien on siis täytynyt odotella melkoisen pitkään nähdäkseen tämän komediatapauksen.
Lue myös: Deadpool-suosikki Keanu Reevesin uuteen scifi-toimintaelokuvaan
Kurkista alta Good Fortune -elokuvan virallinen traileri.
