MTV Katsomossa on nyt elokuva In the Land of Saints and Sinners (2023). Se löytyy myös suoratoistopalveluista Prime Video ja Cineast.
Syrjäisessä irlantilaiskylässä eläkepäiviään viettävä palkkamurhaaja Finbar Murphy ajattelee jo jättäneensä väkivallan taakseen. Rauha jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun hänet vedetään vasten tahtoaan kohtalokkaaseen kissa ja hiiri -leikkiin, jossa menneisyyden synnit vaativat maksua korkojen kanssa.
Pyhimysten ja syntisten maassa historia ei suostu vaikenemaan. Vanhoja veritekoja ei voi pyyhkiä pois, eikä menneisyyttä saa haudattua, vaikka kuinka yrittäisi. Kun vanhat velat nousevat pintaan, Finbar joutuu kohtaamaan totuuden – joitakin tekoja ei saa tekemättömiksi, ja jokaisella valinnalla on hintansa.
Vaikka Neeson komeilee markkinointimateriaalissa haulikko kädessä, kyseessä ei ole aivan tyypillinen vauhdikas Neeson-paukuttelu. Elokuva on ennen kaikkea moraalia, syyllisyyttä, vanhenemista ja katumusta käsittelevä draama, jossa on myös väkivaltainen puolensa.
Ohjaajana Robert Lorenz. Näyttelijöinä Liam Neeson, Jack Gleeson, Kerry Condon, Colm Meaney ja Ciarán Hinds. Vaikka Lorenz on amerikkalainen, hän päätti tehdä elokuvasta mahdollisimman irlantilaisen. Siksi hän käytti tuotannossa paitsi täysin irlantilaista näyttelijäkaartia myös kokonaan irlantilaista työryhmää. Alla traileri.
Lähde: IMDb
