Nyt suoratoistona: Tulevaisuuskuvaus parinvalinnasta – karu kohtalo odottaa jos kumppania ei löydy

IMDb-arvosana on 7,1.

19.6.2025 15:30

Prime Videossa on nyt elokuva Hummeri (The Lobster, 2015).

Elokuvan juoni sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuteen, jossa äskettäin sinkuksi jäänyt mies saapuu hotelliin, jossa muutkin sinkut asuvat. Heillä on 45 päivää aikaa löytää romanttinen kumppani – muuten heitä odottaa karu kohtalo.

Episodi antoi arvostelussa elokuvalle neljä tähteä:

”Elokuva avautuu nautinnollisen hitaasti, kun katsoja törmää yhä uusiin outoihin elementteihin ihmisten käytöksessä. Kaikelle kuitenkin paljastuu merkitys, mutta The Lobster ei todellakaan sovi sellaisille, joille tarinan käänteet on avattava heti rautalangasta vääntäen. Välillä käsikirjoitus tuntuu itsetarkoituksellisen oudolta ja hieman liian tyytyväiseltä itseensä, mutta yllättävän nopeasti eri yhteisöjen käyttäytymissäännöt sisäistää. Samalla tulee selväksi, että ne vastaavat tavallisempien elokuvien vastuksia, joita niiden päähenkilöt joutuvat kohtaamaan lunastaakseen rakkautensa.”

Ohjaajana Yorgos Lanthimos. Rooleissa nähdään Colin Farrell, Rachel Weisz, Jessica Barden, Olivia Colman, Ashley Jensen, Ariane Labed, Angeliki Papoulia, John C. Reilly, Léa Seydoux, Michael Smiley ja Ben Whishaw. Farrell lihotti itseään 18 kiloa roolia varten. Farrellin sijaan päärooliin kiinnitettiin aluksi Jason Clarke, jonka tilalle tuli sittemmin Farrell.

Elokuvan ensi-ilta oli Cannesin elokuvajuhlilla 15. toukokuuta 2015, missä se kilpaili Kultaisesta palmusta ja voitti tuomariston palkinnon (Jury Prize). Se sai teatteriensi-iltansa Isossa-Britanniassa 16. lokakuuta 2015 ja tuotti maailmanlaajuisesti noin 18 miljoonaa dollaria 4 miljoonan budjetilla.

Hummeri sai kriitikoilta kiitosta erityisesti käsikirjoituksestaan, huumoristaan, omaperäisyydestään ja teemoistaan. Elokuva oli ehdolla parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi sekä parhaan brittiläisen elokuvan BAFTA-palkinnon saajaksi. Alla traileri.

Lue myös: Suoratoistoon lisättiin dokumentti oikean elämän supernaisesta

Lue myös: Nyt suoratoistona: Yllättävin juonenkääntein varustettu rikostrilleri – murhasuunnitelma saa käänteen

Lue myös: Nyt suoratoistona: Odotettu scifi-spektaakkeli lässähti – edes konkareiden paluu ei auttanut

Lue myös: Nyt suoratoistona: Nyrkkeilyelokuva kertoo suuren ja sinnikkään tähden tarinan – näyttää miten menestys voi tulla missä iässä tahansa

YouTube video

Lähde: Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.