Nyt suoratoistona: Vaikuttavasta tähtikaartista huolimatta Johnny Deppin scifi-leffa jäi vajaaksi – vaikka kässärissä oli potentiaalia

IMDb-arvosana on 6,2.

7.5.2025 08:30

Johnny Deppin elokuva Transcendence (2014) on nyt Viaplayn valikoimassa.

Depp näyttelee scifi-trillerissä tohtori Will Casteria, tekoälyasiantuntijaa, joka kehittää konetta, jossa yhdistyvät älykkyys ja ihmisten tunteet. Teknologian vastustajat yrittävät estää Casteria tuhoamalla hänen kokeensa, mutta päätyvätkin tahattomasti auttamaan häntä saavuttamaan tavoitteen.

Tähtikaartissa nähdään Deppin lisäksi, Rebecca Hall, Morgan Freeman, Kate Mara ja Paul Bettany. Nimekkäät tähdetkään eivät siivittäneet elokuvaa menestykseen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana elokuvan kuvaaja Wally Pfister halusi kuvata elokuvan 35 mm filmille digitaalisen kameran sijaan. Hän meni myös tavallista pidemmälle rakkaudessaan filmiin, sillä hän niin ikään viimeisteli filmin kemiallisesti eikä käyttänyt siihen digitaalisia apuvälineitä.

Käsikirjoitus pääsi vuoden 2012 The Black Listille, joka on potentiaalisesti hyvien käsikirjoitusten lista, joista ei ole tehty elokuvaa. Transcendence ei silti menestynyt taloudellisesti eikä se myöskään saanut hyviä arvioita. Juonirakennetta, hahmoja ja dialogia kritisoitiin.

Assignment X -julkaisun arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:

Transcendence ei ole ei menestys eikä epäonnistuminen. Siinä on väläyksiä loistavuudesta, mutta siinä on myös liian monta juoniaukkoa, mukaan lukien tärkeä päätös, joka tehdään viimeisessä näytöksessä. Elokuva on ei lunasta potentiaaliaan.”

Alla traileri.

Lue myös: Muistatko Mad Men -sarjan Christina Hendricksin? Tältä 50 täyttänyt tähti näyttää nykyisin

Lue myös: Nyt Netflixissä: Hauskaa ja älykästä nuorisoelokuvaa – yllättää laadullaan ja viihdyttää myös vanhempia!

YouTube video

Lähde: Rotten Tomatoes