Prime Videossa on nyt musikaalinen elokuva La La Land (2016). Se yhdistää laulua, komediaa, tanssikohtauksia, klassisen Hollywood-henkisen tyylin ja kiinnostavan tarinan.
Kaksi luovaa unelmoijaa löytää toisensa sattuman kautta. Näyttelijänuraa kohti ponnistava Mia ja jazzia rakastava Sebastian alkavat kulkea rinnakkain, kannatellen toistensa haaveita. Kun ura vihdoin alkaa kantaa, heidän välisensä lämmin side joutuu paineen alle.
Lue myös: Nyt suoratoistona: Agentti keskellä salaista peitetehtävää – tositarina 1980-luvun huumejahdista
Kerroimme aiemmin, miten Gosling olisi halunnut tehdä elokuvan mainoskuvan eri tyylillä. Yllä olevassa kuvassa Goslingin käden piti osoittaa Stonen tapaan ylöspäin. Jostain syystä Gosling ei tähän suostunut, sillä hän arveli olevan tyylikkäämpää, jos hän pitää sitä vaakatasossa.
Hän ei tiennyt, että kuvasta tulee elokuvan juliste, ja myöhemmin hän on katunut ratkaisuaan.
– Nyt kun katson sitä, ja joudun katsomaan sitä koko ajan… Se latisti energian. Kutsun sitä La La Handiksi, Gosling harmitteli Wall Street Journalille.
Elokuva menestyi erinomaisesti, sillä se tuotti maailmanlaajuisesti 472 miljoonaa dollaria 30 miljoonan dollarin budjetilla. Arvosteluissa on kiitelty Chazellen ohjausta ja käsikirjoitusta sekä roolisuorituksia. Ylistystä ovat saaneet myös elokuvan musiikillinen sisältö, visuaalinen tyyli ja puvustus.
La La Land sai tunnustusta myös palkintogaaloissa. Se sai ennätykselliset seitsemän palkintoa Golden Globe -palkintogaalassa, viisi palkintoa BAFTA-gaalassa ja kuusi palkintoa Oscar-gaalassa – mukaan lukien parhaan ohjaajan ja parhaan naispääosan (Stone) palkinnot. Chazellesta tuli nuorin ohjaajapalkinnon voittaja 32-vuotiaana.
Rotten Tomatoesin listaamien kriitikoiden tuoreusarvo elokuvalle on 91. Metacritic-pisteet puolestaan ovat 94 yleisöpistemäärän ollessa 8,4.
Elokuva on myös Netflixissä, HBO Maxissa ja Viaplayssa. Alla traileri.
Lue myös: Tällaisella oikotielläkö pääsee menestyjäksi? Suoratoistoon lisätyn leffan mukaan kyllä
Lue myös: Nyt suoratoistona: Vuoden 2003 draamakomedia tarjoaa loistoviihdettä uskomattomalla tähtikaartilla
Lue myös: Nyt suoratoistona: Katso vain omalla vastuulla – Russell Crowelta tuli kauhea leffa vuonna 2024!
