Olli Saarela teki erilaisen Harjunpään

21.10.2010 16:00

Harjunpää ja pahan pappi on tämän päivän elokuvantekijöiden näkemys Matti Yrjänä Joensuun kirjasta.

Ohjaaja Olli Saarelan tapa ohjata on Franzénin mukaan nimenomaan siinä hetkessä tapahtuvaa, jolloin kaikkien työtyhmän jäsenten on otettava haltuun tilanne oman roolinsa ja työtehtävänsä kautta.

– Elokuva on varmasti rankemmasta päästä mitä olen koskaan näyttelijänä tehnyt. Saarela saa näyttelijän mielettömälle matkalle, joka vie sellaisiin paikkoihin omassa mielessä missä ei välttämättä aivan joka päivä tulisi vierailtua. Ollin kanssa oli erittäin hedelmällistä työskennellä. Se on hyvin intuitiivista ja voimakkailla mielikuvilla varmistettua hulluutta, Franzén naurahtaa.

Franzén kiittelee Saarelan työskentelytapaa, joka on toisaalta raskasta, mutta myös palkitsevaa silloin kun oivaltaa, että se todellakin toimii juuri näin elokuvan parhaaksi.

– Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kyllä lähimmäisestä välittäminen ja lähimmäisenrakkaus ovat ne pääteemat, joiden vuoksi tämä elokuva on tehty. Hardcore Harjunpää-fanit tulevat varmasti sanomaan, ettei elokuva vastaa lainkaan alkuperäistä romaania, mutta mielestäni juuri tällaisena se onkin sitä kirjan todellista maailmaa ja mitä suurimmassa määrin Matti Yrjänä Joensuun maailmaa. Visuaalisesti ja henkisesti elokuva on lähellä kirjailijan uusinta Rautahuone-teosta, Franzén kertoo.

Joensuu ei itse ole ollut mukana elokuvan käsikirjoituksen teossa mutta on antanut suostumuksensa elokuvalle.

Inderjit Kaur Khalsa

Lue koko juttu uudesta Episodista!

Lisää luettavaa