Opiskelijoista kasvaa sotilaita Brad Peytonin uusimmassa

10.1.2012 11:30

Lastenelokuvien jatko-osia aiemmin ohjannut Brad Peyton ohjaa ja tuottaa seuraavaksi elokuvan Invasion.

Peytonin aiemmat kokopitkät elokuvaohjaukset ovat molemmat jatko-osia lastenelokuville: Matka 2: Salainen saari (Suomen ensi-ilta 17. helmikuuta) ja Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto (2010).

Invasion on J. Daniel Shafferin käsikirjoittama tarina tavallisista philadelphialaisista opiskelijoista, jotka huomaavat joutuvansa tarttumaan aseisiin selvitäkseen hengissä yliluonnolliselta hyökkäykseltä.

Tarina kuulostaa hyvin pitkälti samalta kuin vasta teattereihin tulleessa The Darkest Hour -scifistelyssä ja viime keväänä ilmestyneessä Huomenna taistelun alettua -aussileffassa, joten nähtäväksi jää, miten Peyton saa elokuvan aiheesta uutta irti.

Kuva Huomenna taistelun alettua -elokuvasta.

Lähde: Variety