Juliette Binochen ohjausdebyytti In-I In Motionista julkaistiin ensimmäinen traileri.
Dokumenttielokuva seuraa Binochetin ja brittiläisen tanssija-koreografi Akram Khanin yhteisen tanssiteatteriesityksen rakentumista vuona 2008.
Esitys tutkii rakkauden eri vaiheita parin ensikohtaamisesta kriiseihin. Kantaesitys tapahtui Lontoon National Theatressa syyskuussa 2008 ja kiersi sittemmin noin 100 esityksen verran ympäri maailmaa.
Lue myös: Kohuja ja poliittisia kannanottoja Berliinin elokuvafestivaaleilla
Lue myös: Cannesin elokuvajuhlien palkinnot on jaettu – Kultainen palmu vankeuteen tuomitulle ohjaajalle
Elokuvaa on näytetty jo useilla festivaaleilla muun muassa Tokiossa, Riossa ja Saudi-Arabiassa. Mk2 Films suunnittelee globaalia julkaisua vuodelle 2026.
Pienistä taide-elokuvista ponnistanut ranskalaisnäyttelijä Binoche nousi 1990-luvulla Hollywood-elokuvien tähdeksi. Vuonna 1997 hän voitti parhaan naissivuosan Oscarin Anthony Minghellan ohjaamasta Englantilaisesta potilaasta.
