Etsi
T-rexit ja raptorit takaisin tundralle!
Paljon keskustelua koko uransa ajan herättänyt Roseanne Barr aikoo olla hiljaa oman sarjansa uudesta versiosta.
Kauhua, seikkailua, hyvää fiilistä ja nostalginen tunnelma. Siinähän Se-leffa onkin kiteytettynä.
Kohta katsotaan mitä erilaisempia sisältöjä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Michael Clayton.
Välillä täytyy treenata, välillä ottaa kuvia.
Kauan on saatu odotella.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2002 valmistunut Poika (About a Boy).
Klassikko lisätty kirjastoon.
Epäilty myös julkisuustempuksi.
Ristiriitaisia raportteja tapahtuneesta.
Vetääkö pelkkä sukunimi väkeä teatteriin?
Ohjaajaan kohdistui suuret odotukset elokuvaa tehtäessä. Kaikki kuitenkin kaatui palalta tuotannon aikana.