Etsi
Ghiblin uusi vetäjä selittää haastattelussa miesten ja naisten eroista yllättävällä tavalla.
Kauhukeisari Stephen Kingillä riittää edelleenkin vientiä. Lähes kaikki mitä King julkaisee, päätyy myös valkokankaalle tai televisioon.
Haijännäristä The Shallows on julkaistu uusi traileri.
Whiplash-elokuvan myötä jokamiehen ja -naisen tietouteen noussut tähti J.K. Simmons ottaa selvästi tulevan Justice League -roolinsa vakavasti – mies on nimittäin pumpannut itsensä täyteen lihasta.
Tänään nähdään televisiossa Komisario Palmu -elokuvasarjan neljäs ja viimeinen osa Vodkaa, komisario Palmu.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Kukkoilijat (In Bruges).
Moni on tätä jo ehtinyt pohtimaan. Onko se vai eikö se ole? Nimittäin Suicide Squadin ikäraja.
DC on löytänyt uuden luotsin tulevalle supersankarielokuvalleen.
Netflixin komediassa kuullaan soulia ja hip hoppia feikkidokkarin muodossa.
Vain aito ja oikea kelpaa blockbuster-ohjaajalle, mikäli huhu pitää paikkansa.
Oletko ihmetellyt, että mikä ihme niissä isoissa elokuvissa oikein maksaa?
Tuttu jengi palaa jahtaamaan toisiaan uudessa Bourne-seikkailussa.
Isot elokuvat tarvitseva isoja tähtiä päärooleihin, mutta Hollywoodin valkopesuun ollaan puututtu entistä hanakammin.