Digita on käynnistänyt 1. joulukuuta Porolive-lähetyksen, jossa seurataan kolmen poron – Kaijan, Paulan ja Sepon – liikkeitä Lapin tuntureilla. Reaaliaikainen seuranta näkyy antenni-tv:n kanavapaikalla 24 sekä digita.fi-sivustolla jouluaattoon asti. Taustalla hyödynnetään Ranniotin kehittämää seurantateknologiaa ja Digitan LoRaWAN-pohjaista IoT-verkkoa.
Ohjelman taustalla on keväällä aiemmin Betonilivellä suuren suosion saavuttanut Digita ja seurantasovelluksen poronomistajille kehittänyt Ranniot.
Sovellus näyttää valittujen porojen reitit ja kuljetut matkat suoraan ruudulla, ja samalla taustalla välitetään livekuvaa Nuuksion Poropuistosta. Digitan IoT-liiketoiminnan johtaja Tuomas Kolkka kuvaa lähestymistapaa näin: ”Porolive yhdistää perinteet ja teknologian tavalla, jota ei ole ennen nähty.” Hän luonnehtii ohjelmaa koko perheen seurattavaksi ja lisää: ”Samalla taitaa viimein selvitä paljonko se kuuluisa ’poronkusema’ oikeasti onkaan.”
Ranniot ja Digita ovat tehneet yhteistyötä poroseurannan digitalisoimisessa jo yli vuosikymmenen. Ranniotin toimitusjohtaja Petri Särkisaaren mukaan tavoitteena on näyttää, miten poroja seurataan nykypäivänä ja kuinka IoT-teknologia mahdollistaa tarkan reaaliaikaisen seurannan vaativissa olosuhteissa.
Porolive on seurattavissa myös Helsingin keskustassa Outshinen digitaalisilla ulkomainospinnoilla. Antenni-tv-talouksien tulee tarvittaessa hakea kanavat uudelleen saadakseen kanavapaikan 24 näkyviin.
Porolive näkyy myös YouTubessa.
