Pierce Brosnanilla on näkemys nais-Bondin suhteen

Mielipiteet ovat muuttumassa. Brosnan sanoi hieman toista vuonna 2019.

19.8.2025 17:07

Muun muassa Roger Moore, Barbara Broccoli, Helen Mirren ja Ana de Armas ovat kertoneet mielipiteensä naispuolisesta James Bondista.

Heidän mielestään sellaiselle ei ole mitään tarvetta.

Lue myös: Täysin tuntematon näyttelijä kävi Bondin koe-esiintymisessä – olisi ensimmäinen laatuaan koko leffasarjassa

Lue myös: Uusi James Bond -elokuva löysi käsikirjoittajansa – Peaky Blindersin luoja kiinnitettiin ohjaaja Villeneuven rinnalle

007:ää vuosina 1995–2002 Bondia näytellyt Pierce Brosnan kertoo mielipiteensä tähän kuumaan naisasiaan. Brosnan ja Mirren olivat hiljattain Saga Magazinen haastattelussa.

– Toivon heille kaikkea hyvää. Olen todella innoissani nähdessäni seuraavan miehen astuvan lavalle ja tuovan hahmoon aivan uutta eloa ja energiaa. Rakastan James Bondin maailmaa. Se on antanut minulle paljon. Se on lahja, joka antaa yhä uudelleen, vaikka kuulunkin nyt yleisöön, Brosnan sanoi.

Brosnan sanoo selkeästi, että Bond on mies.

Brosnan ja Mirren tähdittävät Netflix-leffa The Thursday Murder Clubia. Se tulee striimattavaksi 28. elokuuta.

Alla traileri.

YouTube video

Lähde: JoBlo

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.