Pilvikartasto arvioitiin liian väkivaltaiseksi: ikäraja nousi

12.3.2013 14:54

Pilvikartasto-elokuvan ikäraja on noussut 12 vuodesta 16 vuoteen. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) on saanut elokuvasta yleisöpalautetta, jonka perusteella elokuva luokiteltiin uudelleen.

Uudessa luokittelussa MEKU arvioi elokuvan niin väkivaltaiseksi, että ikäraja päätettiin nostaa 16 vuoteen.

Pilvikartasto tuli teattereihin 1. maaliskuuta. Elokuva perustuu David Mitchellin romaaniin, ja siitä vastaa kolme ohjaajaa: Matrix-elokuvista tunnetut Wachowski-sisarukset sekä saksalainen Tom Tykwer (Juokse, Lola!). Laajaan näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Tom Hanks, Halle Berry ja Hugh Grant.

Lähde: MEKU

Linkki: Episodin arvio elokuvasta Pilvikartasto

(Episodi/JH)