Netflixin viime syksynä käynnistynyt romkom-sarja Nobody Wants This on saamassa toisen tuotantokauden. Nyt uusien jaksojen kuvaukset ovat myös päässeet pyörähtämään käyntiin toden teolla.
Netflix julkaisi tällä viikolla ensimmäisen kuvan sarjan kakkoskauden kuvauksista, vahvistaen samalla, että päätähdet ja kuvausryhmä ovat jälleen työn touhussa projektin parissa. Suoratoistojätin julkaisemassa kuvassa nähdäänkin Kristen Bellin ja Adam Brodyn esittämät Joanne ja Noah makoilemassa sylikkäin sohvalla.
Samasta julkaisusta löytyy myös lyhyt video, jolla näyttelijät hehkuttavat kakkoskauden olevan tuloillaan kohti suoratoistoruutuja. Bell näyttää videolla kakkoskauden ensimmäisen jakson käsikirjoitusta; ”Dinner Party” -nimisen ykkösjakson on käsikirjoittanut sarjan luoja ja luotsaaja Erin Foster ja jakson ohjauksesta vastaa ykköskaudellakin pari osaa ohjannut Hannah Fidell.
Sarja seuraa Bellin ja Brodyn esittämien hahmojen, räväkän podcast-juontajan ja uskonnollisen rabbin, romanttista suhdetta.
Kakkoskauden on määrä saapua katseltavaksi vielä tämän kuluvan vuoden aikana. Tarkempi julkaisuajankohta kuitenkin tarkentuu vasta myöhemmin.
Lue myös: Will Ferrell ja Reese Witherspoon hääsotajalalla – hauska romkom-uutuus saapui suoratoistoon
Katso alta ensimmäiset tunnelmat Nobody Wants This -sarjan kakkoskauden kuvauksista sekä ykköskauden virallinen traileri.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.