Poliisiopistojen ”tuhannen äänen mies” keikalle Helsinkiin – juhlikaamme tätä videopätkillä

21.2.2012 15:55

On aika palauttaa rakkaan ystävämme YouTuben avulla mieliimme klassisten Poliisiopisto-elokuvien uskomattomana ääni-imitaattorina tunnettu Michael Winslow. Helsinkiin ensi viikolla saapuvalta mieheltä sujuu niin konekiväärin, sähkökitaran kuin kuuluisien näyttelijöidenkin äänen matkiminen.

Poliisiopisto-elokuvat, nuo 1980-luvun kenties suurimmat lahjat maailmalle, ja etenkin elokuvataiteelle. Poliisiopistot antoivat meille Mahoneyn, Hightowerin, Lassardin ja Harrisin kaltaisia unohtumattomia hahmoja. Sekä Blue Oyster -baarin ja El Bimbo -biisin.

Kenties kaikkein unohtumattomin hahmoista oli kuitenkin Michael Winslown esittämä Larvelle ”Moottoriturpa” Jones. Winslow pystyi tekemään suullaan mitä erikoisimpia ääniefektejä, ja hän sai äänet kuulostamaan vielä kaiken lisäksi käsittämättömän aidoilta.

Ensi viikolla Winslown suullista ilotulitusta on mahdollisuus päästä näkemään livenä Suomessakin, sillä mies heittää lyhyellä varoitusajalla stand-up-keikan ensi tiistaina 28. helmikuuta Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa. Kolme vuotta sitten Winslow esiintyi Helsingissä loppuunmyydylle Kulttuuritalolle.

Tulevaa keikkaa juhlistaaksemme on aika kaivaa ystävämme internetin syövereistä videomateriaalia herra Winslown kyvyistä. Luvassa ainakin Jimi Hendrixin ja Led Zeppelinin sähkökitaraa sekä laulua, Clint Eastwoodia, Bruce Leetä, Mr T:tä sekä tennispelin ääniä ja konekivääriä. Tästä se lähtee:

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video