Vuosi 2023 on puoliksi paketoitu, ja onkin hyvä hetki tarkistaa tähän mennessä kansainvälisesti ja kotimaassa parhaiten menestyneet elokuvat lipputulojen (Suomessa Suomen elokuvasäätiön julkaisemien katsojamäärien) näkökulmasta.
Ykkössijaa ympäri maailmaa ja Suomessa pitää huhtikuussa julkaistu The Super Mario Bros. -elokuva, joka on tähän mennessä tahkonut 1,3 miljardia dollaria lippuluukuilla. Mario-leffan menestys siivittänee peliyhtiö Nintendon ja animaatiostudio Illuminationin yhteistyöhön jatko-osan puolesta hyvinkin pian. On huhuttu, että videopelilegenda tekee muistakin suosituista hahmoistaan elokuvia tai sarjoja Marion suosion ja suitsutuksen johdosta.
Kakkosena tämän vuoden lipputuloissa on ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunnin viimeinen työ Marvelille, Guardians of the Galaxy Vol. 3. Gunnin trilogian huipentava osa syntyi vaikeiden vaiheiden jälkeen, hänet muun muassa kertaalleen potkittiin projektista kokonaan henkilökohtaisen elämän tapahtumien johdosta. Viimein toukokuussa saatua lopullista elokuvaa on pidetty hienona lopetuksena galaksin vartijoiden tähänastiselle tarinalle. Lippuluukuilla elokuva on tuottanut tähän mennessä 833 miljoonaa dollaria.
Kolmanneksi suosituin elokuva tänä vuonna kansainvälisesti on ollut Hurjapäät-elokuvasarjan uusin osa, Fast X. Elokuva, jossa nähdään toimintasarjan osana ensi kerran Jason Momoa, on tuottanut tähän mennessä 690 miljoonaa dollaria.
Suomessa toista sijaa pitää jo viime vuoden joulukuussa julkaistu James Cameronin Avatar: The Way of Water 199 675 katsojalla. Toisesta Avatar-elokuvasta on muuten tullut kansainvälisesti kaikkien aikojen kolmanneksi tuottanein elokuva lippuluukuilla, jos inflaatiota ei oteta huomioon.
Kolmatta sijaa Suomessa pitää kotimainen Risto Räppääjä ja villi kone, joka on kerännyt katsojia 195 036 kappaletta.
Kansainvälinen Top 5 (lähde: Box Office Mojo):
- The Super Mario Bros. Movie
- Guardians of the Galaxy Vol. 3
- Fast X
- Spider-Man: Across the Spider-Verse
- Pieni Merenneito
Suomen Top 5 (Lähde: Suomen elokuvasäätiö):
- The Super Mario Bros. Movie (258 356)
- Avatar: The Way of Water (199 675)
- Risto Räppääjä ja villi kone (195 036)
- Sisu (177 610)
- Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (169 306)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.