Rakkautta ja Anarkiaa näyttää tänä vuonna tukeaan Palestiinalle Free Palestine -sarjallaaan, jonka elokuvat tutkivat Palestiinan kulttuuria ja tällä hetkellä käynnissä olevaa kansanmurhaa erilaisista perspektiiveistä. Sanomattakin on selvää, että se on mahtavaa. Taiteen eräs tärkeä tehtävä on kommunikaatio, minkä takia on tärkeää tehdä/nähdä elokuvia ympäröivistä tragedioistamme niiltä ihmisiltä, joita niiden aiheuttama tuska koskee. Harva kieli kykenee puhuttelemaan yhtä syvällä tasolla kuin elokuva. Ainakin näin cinefiilinä uskon.
Put Your Soul on Your Hand and Walk -dokumentti on iranilaisen Sepideh Farsin ohjaama, mutta se on nuoren palestiinalaisen kuvajournalisti Fatima Hassounan tarina henkeen ja vereen. Elokuva rakentuu kokonaisuudessaan Hassounan ja Farsin puheluista, joissa Fatima kertoo elämästään Gazassa. Hassouna ei ole suostunut jättämään kotiaan taakseen vaan asuu Gazassa ylpeästi palestiinalaisena, vaikka koko ympäröivä maailma tuntuu sortuvan hetki hetkeltä enemmän.
Put Your Soul on Your Hand and Walk ei juhli elokuvallisella ilmaisulla oikein missään kohtaa. Se on lähes kokonaan pelkkää kuvaa ohjaajan puhelimesta, jonka pätkivällä ruudulla Hassouna kertoo elämästään. Tunti ja 50 minuuttia tätä onkin aika kova pala purtavaksi varsinkin, kun sisältö itsessäänkin on kaukana hilpeästä. Väkisin tulee mieleen, oliko kokonaisuuden oikeasti pakko olla näin pitkä. Elokuvan rytmi on varsin tönkkö.
Muitakin kritiikin kohteita olisi helppo keksiä, jos dokumenttia katsoisi puhtaan kylmästi vain sen elokuvallisten ansioiden kautta. Tässä tapauksessa teoksella on kuitenkin niin poikkeuksellista annettavaa, että se tuntuisi jollain tasolla järjettömältä. Put Your Soul on Your Hand and Walk on nimittäin sisällöltään niin ravisuttava ja voimakas, että en voi sanoa saaneeni vastaavanlaista kokemusta mistään muusta elokuvasta.
Seuratessaan nuoren Hassounan kertomuksia elämästä Gazasta katsoja pääsee intiimillä tasolla lähelle kansanmurhan keskellä elämistä ja sen vaikutusta ihmisen psyykkeeseen ja ajatusmaailmaan. Elokuvan alkupuolella nähdään keskustelu unelmista, jossa Hassouna kertoo haluavansa matkustaa ympäri maailmaa. Myöhemmin elokuvassa Hassouna kertoo uudelleen unelmistaan, mutta tällä kertaa hän unelmoi vain, että voisi maistaa suklaata uudestaan.
Mikään elokuva ei tietenkään voi saada meitä ymmärtämään sitä kipua, joka on Gazassa elävien todellisuutta juuri nyt. Mutta jos jokin elokuva onnistuu antamaan meille edes pienen palasen sitä, se on mykistävä temppu. Sen näkeminen omin silmin, kun lahjakas ja sydämellinen nuori nainen pala palalta menettää toivoaan ja unelmiaan omasta elämästään, on musertava kokemus. Tuntuu kuin lukisi Anne Frankin päiväkirjaa ensimmäistä kertaa. Paitsi että tämä tapahtuu nyt. Koska sen annetaan tapahtua nyt.
Put Your Soul on Your Hand and Walk on raivostuttava, uuvuttava ja mykistävä kokemus, jollaisia ei tule vastaan usein. Se ei ole helppo teos monellakaan tasolla, mutta jos sinulla vain on mahdollisuus, katso se. Elokuva ei ole pelkkää kivussa vellomista, vaan saamme nähdä myös toivon kipinöitä ja pääsemme tutustumaan upeaan ihmiseen. Silti täytyy varoittaa, että se jättää katsojansa vaikeaan tilaan, mutta niin sen kuuluukin. Dokumentti todistaa sen, jonka tiedämme, mutta jonka sisäistämistä vältämme viimeiseen asti: kymmenet tuhannet Gazassa kuolleet eivät ole vain numeroita vaan aitoja ihmisiä. Ja sen hahmottaminen on juuri nyt ihan järjettömän tärkeää.
Put Your Soul on Your Hand and Walk on nähtävissä festarinäytöksessä vielä sunnuntaina 28.9. Kinopalatsissa.
Justus Elo
